Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Yhdistä taiteet ja talous – opiskele kulttuurituottajaksi!
Kiinnostus taiteeseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vei helsinkiläisen Susanna Hulkkosen opiskelemaan kulttuurituotantoa HUMAKiin. Opinnot ovat tarjonneet mahdollisuuden verkostoitua ja osallistua erilaisiin projekteihin...
Englannin kautta Suomeen konetekniikan opiskelijaksi
George Kerola aloitti opiskelunsa Englannissa, palasi suomeen ja löysi oman alansa. Nyt hän on ensimmäisen vuoden konetekniikan opiskelija ja aktiivisesti mukana muun muassa koulutusohjelmansa kiltatoiminnassa.
Hanken luo mahdollisuuksia maailmalle pyrkivälle
Helsinkiläinen Meri Mikkola tiesi lukion jälkeen haluavansa opiskella kauppatieteitä. Pohdittuaan vaihtoehtojaan hän keksi hakea Hankenille opiskelemaan kauppatieteitä ruotsiksi, sillä näin opiskeluun voisi sisällyttää vieraan...
Liiketalouden opiskelu ammattikorkeakoulussa avaa monet ovet
Liiketalouden opiskelu mahdollistaa työskentelyn monipuolisissa tehtävissä liike-elämässä. Opinnoissa voi oman mielenkiintonsa mukaan suuntautua esimerkiksi markkinointiin, laskentatoimeen ja rahoitukseen tai esimiestyöhön. Opi...
Yhteisöpedagogiikan opinnoissa yhdessä tekeminen on tärkeintä
23-vuotias Juhis Ranta ei ensi alkuun uskaltanut vaihtaa turvallisuusalalta yhteisöpedagogiikan opintoihin, mutta lopulta hakiessaan hän pääsi sisään jo ensimmäisellä yrittämällä. Hän löysi oman paikkansa muiden samanhenkisten...
Englannin kautta Suomeen konetekniikan opiskeli...
Yhdistä taiteet ja talous – opiskele kulttuurit...
Hanken luo mahdollisuuksia maailmalle pyrkivälle
Liiketalouden opiskelu ammattikorkeakoulussa av...
Yhteisöpedagogiikan opinnoissa yhdessä tekemine...
Prague Film School järjestää lyhytelokuvakilpai...
Hotellialan huipulle Montreauxista
Mediatalo Opiskelupaikka yhdessä Prague Film Schoolin kanssa järjestää lyhytelokuvakilpailun, jonka pääpalkintona on kesäkurssi Prahan elokuvaohjauksen koulussa. Kurssiin sisältyy majoitus kurssin ajalta. Päästä luovuutesi valloilleen!