Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Nurmijärvellä yhteisöpedagogiksi opiskeleva Ida Hellman kannustaa hakijoita tekemään valintakokeessa parhaansa. Hänen tulevaisuutensa on selkiytynyt opiskelun aikana ja työoppimisen kautta on tullut varmuutta oman paikan löytämiseen työelämässä.
Ida Hellmanin, 23, mielestä yhteisöpedagogiopiskelijat ovat ulospäinsuuntautuneita, yhteiskunnallisesti tiedostavia ja äänekkäitä. Muutaman opiskeluvuoden jälkeen ujoimmatkaan eivät jännitä esitelmiä tai ohjaamistilanteita.
Ida aloitti kansalaistoiminnan ja nuorisotyön opiskelun Humanistisen ammattikorkeakoulun Nurmijärven kampuksella vuonna 2006. Hän valmistuu ensi jouluna.
Lukion jälkeisestä tulevaisuusahdistuksesta ei ole enää tietoakaan. Koulun aikana Idalle on selkiytynyt, että hän haluaa tehdä töitä nuorten kanssa.
Yhteisöpedagogien työmahdollisuudet ovat lähes rajattomat. He voivat tehdä töitä maahanmuuttajien kanssa, järjestösaralla, lastensuojelun puolella tai työ voi liittyä monikulttuurisuuteen.
Ida kutsuttiin valintakokeeseen hakupisteiden perusteella. Nykyään valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakijat. Kutsun mukana Ida sai kymmensivuisen alaan liittyvän artikkelin, jonka hän luki kolmisen kertaa ennen koetta.
Yksipäiväisessä valintakokeessa oli ryhmätehtävä, jossa piti kehittää huumevalistussuunnitelma jollekin koululle. Samalla lehtorit tarkkailivat hakijoiden ryhmätaitoja ja aloitteellisuutta.
Kirjallisessa kokeessa oli kysymyksiä artikkelista. Idan yllätykseksi kokeessa piti kirjoittaa mielipidekirjoitukset englanniksi ja ruotsiksi. Vaikka ruotsi tuottaa Idan mukaan aina hankaluuksia, koe sujui hyvin.
– Ei valintakoe välttämättä kaadu, vaikkei ruotsia niin osaakaan. Se on vain pieni osa koetta. Sen takia ei kannata pelätä, hän kannustaa.
Haastattelussa lehtorit selvittivät muun muassa hakijoiden motivaatiota, taustoja ja odotuksia. Idan mielestä parikymmentä minuuttia kestänyt haastattelu oli lämminhenkinen.
– Jos alaa haluaa oikeasti opiskelemaan, niin kyllä tänne pääsee, kun kokeessa tekee parhaansa, Ida preppaa.
Nurmijärvellä opiskellaan rennossa ilmapiirissä. Luennoilla keskustellaan ja ryhmätehtäviä on paljon.
– Porukka on tuttua, koska olemme tiiviisti yhdessä. Lehtorit eivät ole mitään kaukaisia hahmoja, vaan heille voi jutella ja sanoa vastaankin, Ida naurahtaa.
Hän mainostaa koulutusohjelman työoppimista. Alan töitä pitää tehdä vähintään 30 opintopisteen verran, mutta kokemusta saa hankkia enemmänkin, 90 pisteeseen asti.
Idan harjoittelulista onkin pitkä: hän on ollut Kemianliitossa tiedottamassa kouluilla työntekijän oikeuksista, Prometeus-leirillä ohjaajana ja nuorisokodissa.
Opiskelun ohella hän ohjaa ulkomailta adoptoitujen nuorten vertaisryhmää Pelastakaa lapset ry:llä. Työ oli jatkoa harjoittelulle.
– Työoppimisen myötä saa vähän jalkaa oven väliin. Samalla näkee mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä ja mitä ei.
Teksti: Tiina Leppiniemi