Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma

Yhteisöpedagogi voi toimia niin johtamis- tai suunnittelupuolella kuin myös suorassa kontaktissa lasten ja nuorten kanssa ohjaus- ja neuvontatehtävissä.

 

Hakeminen

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:

Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.

Opiskelu

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmasta valmistutaan yhteisöpedagogiksi. Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä, jolloin suositeltu suoritusaika on 3,5 vuotta.

Opinnot muodostuvat perus-, ammatti- ja vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta tai työssäoppimisesta ja opinnäytetyöstä.

Humanistisessa ammattikorkeakoulussa koulutus on pitkälti monimuoto-opiskelua. Siihen kuuluu niin lähiopetusta kuin itsenäistä työskentelyä esimerkiksi verkko-opintoina.

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa opetukseen puolestaan sisältyy myös teologian opintoja ja koulutus antaa valmiudet kirkon nuorisotyöhön.

Opiskelussa keskitytään kehittämään pedagogisia ja vuorovaikutuksellisia taitoja. Opiskelijalle annetaan myös tarpeellinen pohjatieto yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Työelämä

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmasta valmistuu asiantuntijoita nuorisotyöhön, nuorisopolitiikkaan, vapaa-aikatoimintaan, laitostyöhön nuorisohuoltolaitoksiin ja järjestötyöhön. Tyypillisiä työnantajia ovat kunnat, seurakunnat ja järjestöt.

Yhteisöpedagogi voi toimia niin johtamis- tai suunnittelupuolella kuin myös suorassa kontaktissa lasten ja nuorten kanssa ohjaus- ja neuvontatehtävissä. Tehtävänimikkeitä ovat muun muassa nuoriso-ohjaaja, nuorisotoimen johtaja, nuorisosihteeri ja vapaa-ajan ohjaaja.

Nuoriso-ohjaus on ihmissuhdetyötä, jonka vaatimuksena on laaja tietämys ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Myös kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tieto ovat nuoriso-ohjaajalle tärkeitä. Monessa työnkuvassa tarvitaan päätöksentekojärjestelmän tuntemusta ja taloushallinnon taitoja.

Hyvä kirjallinen ja suullinen esiintymistaito ovat tarpeellisia ominaisuuksia yhteisöpedagogin työssä.

Tärkeitä yhteistyötahoja ovat esimerkiksi kodit, koulut ja kunnan sosiaalitoimi.

Nuoriso-ohjaajan kokonaispalkka on Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan 2 180 euroa kuukaudessa. Nuorisotoimenjohtajana kuukausiansiot voivat olla jopa yli 3 753 euroa.

Työllisyystilanne vaihtelee kunnittain.

Tutustu myös: Yliopistoalat - Kasvatustieteellinen!

 

Lähteet:

 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo