Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmasta valmistunut agrologi on maa- ja metsätalouden asiantuntija. Hän on perehtynyt esimerkiksi kasvi-, kotieläin- ja metsätuotantoon, maatalousteknologiaan ja maaseudun muuhun yritystoimintaan.
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa, yleinen ja hevostalouden linja.
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:
Hevostaloutta voi opiskella Hämeen ammattikorkeakoulussa ja Savonia-ammattikorkeakoulussa.
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi. Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Koulutusohjelman laajuus on 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkintonimike on agrologi.
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa opiskellaan kotieläin-, kasvi- ja metsätuotantoa sekä maatalousteknologiaa. Opinnoissa kehittyvät myös vuorovaikutustaidot, yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen.
Hevostalouden suuntautumisvaihtoehdon opinnoissa perehdytään yleislinjan opintojen lisäksi hevosen ruokintaan, hevoskasvatukseen ja -jalostukseen, hevosurheiluun, eläinterveydenhuoltoon, tuotantoympäristön suunnitteluun ja hevosalan yrittäjyyteen.
Opiskelu on käytännönläheistä. Ympäristöarvot ovat tärkeässä asemassa opinnoissa.
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmasta valmistunut agrologi on maa- ja metsätalouden asiantuntija, joka on perehtynyt esimerkiksi kasvi-, kotieläin- ja metsätuotantoon, maatalousteknologiaan ja maaseudun muuhun yritystoimintaan.
Agrologi voi työskennellä maaseudun neuvonta-, hallinto- ja kehitystehtävissä. Myös koulutus- ja markkinointitehtävät työllistävät agrologeja.
Työpaikkoja ovat esimerkiksi maaseudun neuvontaorganisaatiot, maaseutuhallinto, rehu- ja lannoiteteollisuus, elintarviketeollisuus, maatalouskauppa ja maatalouden tutkimuslaitokset, kunnat, TE-keskukset tai kehittämishankkeet. Osa valmistuneista hakeutuu opettajiksi alan oppilaitoksiin ja osa työllistyy yrittäjänä omalla tilallaan.
Kunnallisella alalla maaseututehtävien palkkaus on noin 2 000–2 500 euroa kuukaudesta, tehtävästä riippuen. Yksityisellä puolella palkat ovat yleisesti ottaen korkeampia.
Vaikka maatilat ovat Suomessa selkeästi vähentyneet, ne ovat samalla erikoistuneet ja keskimääräisen tilan koko on kasvanut selvästi. Maaseutualalla tulee riittämään töitä jatkossakin.
Tutustu myös: Yliopistoalat - Maatalous- ja metsätieteellinen!
Lähteet: