Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Koulutusohjelmassa opiskellaan metsäekosysteemin toimintaa, puun tuotantoa, korjuuta ja kuljetusten tekniikkaa sekä talouttta.
Metsätalouden koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Metsätalouden koulutusohjelma on laajuudeltaan 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkintonimike on metsätalousinsinööri.
Kaikissa oppilaitoksissa voi suuntautua tarkemmin johonkin metsäalan kokonaisuuteen, esimerkiksi markkinointiin, metsien monikäyttöön, metsätuotantoon, metsäalan tietojärjestelmiin sekä luonto- ja maaseutumatkailuun.
Koulutusohjelmassa opiskellaan metsäekosysteemin toimintaa, puun tuotantoa, korjuuta ja kuljetusten tekniikkaa sekä taloutta. Opinnot perehdyttävät myös metsä- ja ympäristölainsäädäntöön. Tietotekniikka, viestintä- ja kielitaidot kuuluvat myös opintoihin.
Valmis metsäinsinööri työskentelee esimerkiksi metsänomistajien neuvonnassa, puuta käyttävien yritysten palveluksessa puunhankintatehtävissä tai metsien käyttöä ohjaavissa ja valvovissa organisaatioissa. Koulutus antaa hyvät valmiudet yrittäjyyteen.
Töitä on tarjolla myös metsä- ja puutalouden ulkopuolelta, esimerkiksi talouselämästä, ympäristönsuojelusta ja matkailusta.
Metsäinsinöörin osaaminen koostuu metsäekologian, metsänhoidon ja puunkorjuun osaamisesta. Metsätalousinsinööri on metsäluonnon monipuolisen käytön, hoidon ja suojelun asiantuntija. Työ on itsenäistä ja luonnonläheistä.
Metsätalousinsinöörien säännöllisen työajan ansio oli vuonna 2009 kunnassa keskimäärin 3 044 euroa kuukaudessa.
Metsäala kärsii jo nyt satojen henkilöiden työvoimapulasta ja tilanne heikkenee yhä. Ammattitaitoisesta työvoimasta on pulaa, joten työnhakijalle tilanne näyttää erittäin valoisalta.
Lähteet: