Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Matkailualalla voi suuntautua esimerkiksi ravitsemis- tai matkailupalveluihin, elämysmatkailuun tai matkailun liikkeenjohtoon.
Matkailun koulutusohjelmassa voit opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:
Vaasan ja ammattikorkeakoulussa sekä HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa voi tehdä tutkinnon sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.
Englanninkielistä koulusta tarjotaan lisäksi Kajaanissa ja Rovaniemellä. Mikkelin ammattikorkeakoulussa on venäjäpainotteinen linja.
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun ja Mikkelin ammattikorkeakoulun matkailualan koulutusohjelmaan on haku keväisin ja syksyisin!
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa http://www.amkhaku.fi/ . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Matkailun koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on 3,5 vuotta. Matkailualan tutkintonimike on restonomi.
Restonomien koulutuksessa keskeisintä on palveluammatin omaksuminen ja liiketoiminnan hallinta. Tietotekniset kyvyt ovat nykyään myös tärkeässä roolissa matkailualalla.
Opiskelu on usein projektiluonteista. Teoriaopinnoilla on vahva yhteys työelämään ja yhteistyötä yritysten kanssa tehdään paljon jo opiskeluaikoina. Kielitaito on myös äärimmäisen tärkeää matkailualan koulutuksessa.
Matkailualalla voi suuntautua esimerkiksi ravitsemis- tai matkailupalveluihin, elämysmatkailuun tai matkailun liikkeenjohtoon.
Valmis restonomi kehittää, suunnittelee ja tuottaa palveluja matkailijalle. Työpaikkoja löytyy esimerkiksi matkailupalvelujen tuottamisen, matkailun markkinoinnin, myynnin ja matkanjärjestämisen piiristä sekä matkailualan projekteista ja hankkeista.
Vuonna 2008 matkatoimistovirkailijoiden ansio oli keskimäärin 2 100–2 430 euroa kuukaudessa (lähde: Tilastokeskus). Esimerkiksi oppaiden palkkiot puolestaan perustuvat usein tehtyihin työtunteihin ja vaativammista työtehtävistä, kuten matakanjohtamisesta, saa palkkion erikseen. Osa restonomeista työllistyy paremmin palkattuihin esimies- ja asiantuntijatehtäviin.
Matkailuala on sesonkiluonteista ja osa-aikaisia ja tilapäisiä henkilöitä palkataan nykyään enemmän. Silti sekä kotimaisen että ulkomaisen matkailun uskotaan kasvavan. Kolmannes matkailualan töistä on liikennealalla.
Lähteet: