Yhteishaku

Lukio

Ammattioppilaitos

Oppisopimus

Yliopisto

Ammattikorkeakoulu

Avoin korkeakoulu

Kansanopisto

Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma

Hyvinvointiteknologian tavoitteena on ylläpitää ja kohentaa ihmisen terveyttä, toimintakykyä ja kuntoa tekniikan ja tietotekniikan avulla.

Hakeminen

Hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:

Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.

Opiskelu

Hyvinvointiteknologian koulutusohjelman laajuus on 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkintonimike on insinööri.

Teknisen osaamisen lisäksi opiskelijalle annetaan perustiedot anatomiasta, fysiologiasta, biomekaniikasta, biofysiikasta ja hoitomenetelmistä. Opintojen aihealueita ovat esimerkiksi tuotekehitys, käyttäjäkeskeinen suunnittelu, liikuntateknologia, ihmisen toimintakyvyn mittaamiseen ja edistämiseen liittyvät teknologiat, apuvälinetekniikka ja itsenäinen selviytyminen.

Tekniikan eri osa-alueita sovelletaan vapaasti keskenään. Opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun, urheilu-, hoito- ja apuvälinesuunnitteluun sekä yrittäjyyteen.

Opintoja suoritetaan paljon projektiluonteisesti yhteistyössä alan yritysten kanssa.

Työelämä

Hyvinvointiteknologian insinöörit suunnittelevat mitta-, hoito- ja tutkimuslaitteita, proteeseja, kuntoilulaitteita sekä vanhusten ja vammaisten apuvälineitä. He työllistyvät myös neuvonta- ja koulutus- sekä markkinointitehtäviin.

Työpaikkoja on hoito- ja kuntoutuslaitoksissa, sairaaloissa, alan teollisuudessa ja maahantuojilla sekä tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Insinööriltä odotetaan loogisuutta, ongelmanratkaisukykyä sekä vuorovaikutustaitoja teknisten valmiuksien lisäksi. Työ on usein kansainvälistä.

Akavalaiset työmarkkinat -oppaan mukaan insinöörien alkupalkka vuonna 2008 oli 2 500 kuukaudessa. Kokemusvuosien myötä palkka saattoi kuitenkin nousta jopa 4 100 euroon kuukaudessa.

Työttömiä oli samana vuonna noin neljä prosenttia, joten työllisyystilanne on tyydyttävä. Insinööreistä 30 % työllistyi suunnittelutehtäviin.

Tutustu myös alan valintakoetietoihin!

Lähteet:

 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit