Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Maanmittaustekniikassa kerätään luontoa ja rakennettua ympäristöä koskevia tietoja.
Maanmittaustekniikan koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Maanmittaustekniikan koulutusohjelman laajuus on 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkintonimike on insinööri.
Koulutusohjelmassa opiskellaan kieliä, matematiikkaa, tietojenkäsittelyä, mittaus- ja kartoitustekniikkaa, paikkatietotekniikkaa, kiinteistötekniikkaa, sopimus- ja kauppaoikeutta, ympäristösuunnittelua ja maanmittauksen teknistä osaamista. Opinnoissa hyödynnetään paljon tietotekniikkaa ja satelliittipaikannusta. Opiskeluihin kuuluu myös maastoharjoituksia.
Koulutusohjelmassa voi erikoistua esimerkiksi kiinteistötekniikkaan, mittaustekniikkaan, paikkatietotekniikkaan tai ympäristösuunnitteluun.
Maanmittausinsinöörin työtä voivat olla esimerkiksi kaavoitus, mittausten tekeminen, paikkatietojärjestelmien kehittäminen ja ylläpito sekä kiinteistöjen perustaminen, välitys tai arviointi.
Työpaikkoja on suunnittelutoimistoissa, yritysten kiinteistöyksiköissä, kiinteistönvälitysyrityksissä sekä paikkatietosovelluksia tuottavissa ohjelmistotaloissa.
Julkishallinnossa maanmittausinsinöörejä työskentelee esimerkiksi kuntien ja maakuntaliittojen kaavoitusosastoilla, maanmittauslaitoksessa ja liikenneministeriön alaisissa organisaatioissa.
Tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi kaupungingeodeetti, kaupungininsinööri, kaupunginmittausinsinööri, kiinteistöinsinööri ja toimitusinsinööri.
Akavalaiset työmarkkinat -oppaan mukaan insinöörien alkupalkka vuonna 2008 oli 2 500 kuukaudessa. Kokemusvuosien myötä palkka saattoi kuitenkin nousta jopa 4 100 euroon kuukaudessa. Esimerkiksi kiinteistöinsinöörin kokonaisansio vuonna 2010 oli 4 110 euroa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan.
Työttömiä oli samana vuonna noin neljä prosenttia, joten työllisyystilanne on tyydyttävä. Insinööreistä 30 % työllistyi suunnittelutehtäviin.
Tutustu myös alan valintakokeisiin!
| Maanmittausta voi opiskella myös yliopistossa |
Lähteet: