Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Koulutusohjelmasta valmistunut sähköinsinööri suunnittelee ja organisoi sähkön tuotantoa, jakelua sekä esimerkiksi rakennusten sähköistämistä. Työllistyä voi myös sähkölaitteiden kehittämistyöhön ja markkinointiin.
Sähkötekniikan koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa koulutusohjelmaan voi hakea sekä keväisin että syksyisin!
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Sähkötekniikan koulutusohjelma on laajuudeltaan 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkintonimike on insinööri.
Sähköalan insinöörin perusopintoihin kuuluvat kielet, luonnontieteet, sähkön teoria, yritystalous ja tietotekniikka. Suuntautua voi esimerkiksi sähkön jakeluun, sähkön käyttöön, sähköiseen talotekniikkaan tai valaistustekniikkaan.
Osa ammattiopinnoista on teoreettisia, mutta merkittävä osa niistä on käytännönläheisiä laboratorio- ja projektitöitä.
Koulutusohjelmasta valmistunut sähköinsinööri suunnittelee ja organisoi sähkön tuotantoa, jakelua sekä esimerkiksi rakennusten sähköistämistä. Työllistyä voi myös sähkölaitteiden kehittämistyöhön ja markkinointiin.
Työpaikkoja sähköinsinöörille on teollisuudessa, energiayhtiöissä, suunnittelutoimistoissa, sähköasennusliikkeissä ja sähkölaitekaupan alalla.
Sähköinsinöörin tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi huoltopäällikkö, kylmälaitemyyjä, kylmäsuunnittelija, myynti-insinööri, projektipäällikkö ja sähkömestari.
Akavalaiset työmarkkinat -oppaan mukaan insinöörien alkupalkka vuonna 2008 oli 2 500 kuukaudessa. Kokemusvuosien myötä palkka saattoi kuitenkin nousta jopa 4 100 euroon kuukaudessa.
|
|
Lähteet: