Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Tuotekehittäjän päätehtävänä on kehittää yrityksen osaamisalaa vastaavia uusia tuotteita markkinoiden tarpeisiin.
Tuotekehityksen koulutusohjelmassa voi opiskella Hämeen ammattikorkeakoulussa Riihimäellä.
Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.
Tuotekehityksen koulutusohjelma on laajuudeltaan 240 opintopistettä ja sen suositeltu suoritusaika on neljä vuotta. Tutkinnosta valmistuneen tutkintonimike on insinööri.
Opinnoissa perehdytään suunnitteluprosessin vaiheisiin, suunnittelussa käytettäviin menetelmiin ja siinä käytettäviin apuvälineisiin sekä suunnittelun tulosten dokumentointiin. Lisäksi opiskellaan tuotekehitystä ja markkinointia.
Tärkeitä ominaisuuksia ovat luovuus, kekseliäisyys ja käden taidot, joita myös kehitetään koulutusohjelman aikana.
Tyypillinen työpaikka on kone- ja metallituoteteollisuudessa tai niitä palvelevissa suunnittelutoimistoissa.
Tehtävänimikkeenä hänellä voi olla esimerkiksi mekaniikkasuunnittelija, projekti-insinööri, tuotekehitysinsinööri tai tuotesuunnittelija.
Tuotekehitysinsinööri toimii yhteistyössä yrityksensä markkinoinnin, myynnin ja tuotannon kanssa.
Akavalaiset työmarkkinat -oppaan mukaan insinöörien alkupalkka vuonna 2006 oli 2 200 kuukaudessa. Kokemusvuosien myötä palkka saattoi kuitenkin nousta jopa 3 900 euroon kuukaudessa.
Lähteet: