Myyntityön koulutusohjelma

Myyntialan ammattilainen voi vaikuttaa paljon omaan työhönsä niin työnkuvan kuin tienaamansa palkankin suhteen.

Hakeminen

Myyntityön koulutusohjelmassa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa koulutusohjelma alkaa sekä keväisin, että syksyisin!

Ammattikorkeakouluun haetaan yhteishaulla osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakuaika on ollut yleensä keväisin maalis-huhtikuussa ja syksyisin syyskuun loppupuolella.

Opiskelu

Myyntityön koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen suositeltu 3,5 vuotta. Tutkintonimike on tradenomi.

Opiskelu pohjautuu liiketoiminnan perusteisiin. Niihin kuuluvat muun muassa yritystoiminnan, markkinoinnin, laskentatoimen sekä rahoituksen opinnot. Lisäksi opiskelijalle järjestetään henkilökohtaisia myyntityön opintojaksoja. Tärkeitä ovat myös viestintä-, vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen opinnot.

Opiskelija voi suuntautua haluamallaan tavalla. Suuntautumisvaihtoehtoja ovat myyntityö, myynnin johtaminen ja rahoitus- ja vakuutuspalvelut.

Osa opinnoista suoritetaan englanniksi.

Työelämä

Myynnin tradenomit osaavat luoda, hoitaa ja kehittää asiakkuuksia ja ymmärtävät erilaisia kaupankäyntiympäristöjä.

Osaavista myyjistä on jatkuvasti pulaa työmarkkinoilla ja työmaailma onkin avoin myyntityön tradenomille. Myyntityössä on yleensä myös hyvät etenemismahdollisuudet.

Myyntityötä voidaan tehdä yksilötyönä tai tiimityönä.

Tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi myyntipäällikkö, myyntineuvottelija, myyntiedustaja, myyntikonsultti, myymälänhoitaja, myymäläpäällikkö, avainasiakaspäällikkö, ketjupäällikkö, tuoteryhmäpäällikkö, ostaja, tukkukauppias, pankkitoimihenkilö , palveluneuvoja, vakuutusvirkailija ja sijoitusneuvoja .

Myyntityössä palkkausmallit vaihtelevat paljon. Yleisin palkkamalli on kiinteän kokoinen peruspalkka, jonka päälle ropisee provisioita myynnin mukaan. Joissain paikoissa palkka voi muodostua pelkästään provisiosta, joissain tehtävissä taas oma myynti ei vaikuta palkkaan mitenkään.

Lähteet:

 

 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo