Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Käsityö- ja kädentaitoalan opinnot tähtäävät kädentaitojen ja itseilmaisun oppimiseen ja kehittämiseen. Useimmat linjat ovat avoimia kaikille alasta innostuneille.
Alaa voi opiskella useissa kansanopistoissa ympäri maata. Linjojen pituudet vaihtelevat muutamasta yhdeksään kuukauteen.
Jotkut opintolinjat valmentavat jatko-opintoihin antamalla ammatillisia valmiuksia ja jotkut tukevat jo olemassa olevaa ammattitaitoa. Kädentaitojen opiskelu kansanopistossa on monelle myös hauska harrastus.
Esimerkiksi käsityön erityistekniikoiden linja tai kädentaitojen koulutusohjelma soveltuu jatko-opinnoista haaveilevalle, sillä opintoja voi yrittää hyväksilukea artesaanikoulutuksessa.
Opinnot soveltuvat myös yritystoimintaa suunnitteleville sekä käsityöalan perus- ja täydennyskoulutukseksi.
Kansanopistossa voi opiskella myös sisustussuunnittelua. Yhdeksän kuukauden opintolinja ei valmista ammattiin, mutta antaa valmiudet sisustussuunnitelman toteuttamiseen. Opinnot valmentavat myös jatko-opintoihin.
Alan opintolinjojen joukossa on myös esimerkiksi askarruttajakoulutusta, puutyöpajaa, luovia kädentaitoja sekä teknisiä taitoja.
Linjojen sisällöt vaihtelevat opistojen kesken, joten tarjonta kannattaa varmistaa kansanopistojen omilta sivuilta.