Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Kasvatustieteessä tutkitaan ihmisen koko elämänkaaren aikana tapahtuvaa kasvua, kehitystä ja oppimista sekä niihin liittyviä kysymyksiä.
Kasvatustieteet jakautuvat seuraaviin pääaineisiin (linkit ohjautuvat OPH:n Koulusnetti-palveluun):
Yleisen kasvatustieteen opinnot ja aikuiskasvatustieteen opinnot eroavat karkeasti siten, että kasvatustieteessä keskitytään ihmisen koko elämänkaareen lapsuudesta vanhuuteen ja aikuiskasvatuksessa taas aikuisiän prosesseihin.
Aikuiskasvatuksen opinnoissa tarkastellaan aikuisen oppimisen ja opiskelun yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja sosiaalisia perusteita. Keskeistä on elinikäinen oppiminen, johon on monenlaisia tapoja ja joka tapahtuu erilaisissa ympäristöissä.
Opettajakoulutus valmistaa suoraan ammattiin. Opettajakoulutuksen tavoitteena on antaa opettajan tehtävissä vaadittava tieteellinen ja ammatillinen pätevyys sekä tarjota oppimistilanteita, jotka valmentavat käytännön tehtäviin. Tutkinnon pääaineena on kasvatustiede, mutta Helsingin yliopistossa voi pääaineena olla myös kasvatuspsykologia.
Kasvatustieteen opiskelussa on mahdollista erikoistua esimerkiksi oppimisen ja opetuksen kysymyksiin, monikulttuurisuuteen ja koulutuksen kansainvälisiin kysymyksiin tai koulutuspolitiikkaan.
Kandidaatin eli alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen kestää kolme vuotta ja maisterin tutkinnon, ylemmän korkeakoulututkinnon, kestää kaksi vuotta.
Opettajakoulutuksessa opiskelu on monimuotoista. Koulutus sisältää luentoja, ryhmäopiskelua ja projekteja sekä opetusharjoittelua yliopiston harjoittelukoulussa ja kenttäkouluissa.
Koulutukseen kuuluu paljon käytännön opetusharjoittelua kouluissa lähes koko opintojen ajan. Opetusharjoittelu aloitetaan usein toisena vuotena perusopintojen ohella.
Lähteet: