Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Brändikonsultti tarvitsee työssään sekä ideamyrskyjä että tarkkaa strategista osaamista. Markkinoinnin KTM-tutkinto ja luova into veivät Maarit Kallion unelmatyöhön bränditoimistoon.
Valokuvaaja virittelee laitteitaan, asuntoon kannetaan sylillinen mattoja, kaksi koiraa pyöriskelee jaloissa. Brändikonsultti Maarit Kallio , 29, nostelee hopeanhohtoisia kynttilälyhtyjä esille.
Meneillään on mattotalo VM-Carpetin mainoskuvaukset Vaasassa, Suvilahden asuntomessualueella. Maarit istahtaa hetkeksi pöydänreunalle ja kertoo työskentelevänsä bränditoimisto Contiumissa.
– Varmistan, että asiat tehdään yrityksen brändin mukaisesti. Täällä kuvauksissa olen tehnyt työtä sen eteen, että kuvien koti herää henkiin. Emme halua tuoda esiin mattojen teknisiä ominaisuuksia vaan kodin tunnelmaa.
Lisäksi Maarit kysyi lainaan asunnon, etsi kuvausrekvisiitat ja huonekalut, hankki kuviin sopivat mallit ja teki kuvaussuunnitelman valokuvaajan ja designerin kanssa.
Kauhajoelta kotoisin oleva Maarit on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta . Pääaineena hänellä oli markkinointi.
– Markkinointi kiehtoi, sillä siinä ei ole oikeita ratkaisuja, vaan kyse on soveltamisesta ja luovimisesta, Maarit sanoo.
Sivuaineina hän luki laskentatoimea ja kulttuurienvälistä viestintää.
– Nyt jälkikäteen saattaisin valita ennemminkin sosiologiaa tai psykologiaa.
Gradun jälkeen Maarit ehti maistella tutkijan uraa yliopistolla. Se kuitenkin jäi, kun Contiumin toimitusjohtaja soitti ja pyysi töihin. Maarit oli aiemmin jättänyt firmaan avoimen hakemuksen.
Kauppatieteiden opiskelu kehitti Maaritin kriittistä ajattelua ja kykyä pohtia asioita eri kanteilta. Välillä brändikonsultin asiakkaana on oppilaitos, välillä putkentyöstölaitteita valmistava yritys. Silloin on valttia osata poimia olennainen informaatio kaiken uuden seasta.
Yrityksen brändi rakentuu kolmesta palikasta: myytävistä tuotteista tai palveluista, henkilöstöstä sekä ulospäin lähtevistä viesteistä.Bränditoimisto selvittää yrityksen brändin ja auttaa parantamaan sitä osa-aluetta, jossa korjattavaa löytyy.
Brändin rakentaminen ei ole siis pelkkää pinnan kiillottamista, Maarit kertoo. Tarpeen vaatiessa remonttiin pistetään koko yrityskulttuuri.
Maarit tekee paljon brändikartoituksia, joista selviää, millaisia mielikuvia asiakasyritys herättää. Käytännössä se tarkoittaa syvähaastatteluja, jotka Maarit tekee puhelimitse. Menetelmät tulivat tutuiksi jo yliopistossa.
Työn toista puolta ovat luovat ideariihet, kuvauspäivät ja mielikuvituksella leikkiminen.
Kuvaukset jatkuvat vielä hetken. Kuvattava matto rullataan lattialle, pöytä raivataan tyhjäksi ja asetellaan sitten täyteen pientä ja kaunista. Valokuvaaja painaa laukaisimesta. Maarit katsoo vierestä: hyvältä näyttää. Yhteinen sävel löytyy äkkiä, ja viimeisetkin kuvat saadaan otettua aikataulun mukaisesti.
Koulutus:
ylioppilas Kauhajoen lukiosta 2000
kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta 2007
Työkokemus:
palvelumyyjä Postilla 2003-2004
projektityöntekijä Kauhajoen kaupungin Ruokamessuilla 2004
assistentti Emendolla 2005-2006
assistentti Vaasan yliopiston markkinoinnin laitoksella 2006-2007
avustava brändikonsultti Contiumilla 2007-2008
brändikonsultti Contiumilla 2008-
Maanantai: Työreissu Tampereelle, jossa Contiumilla on toinen toimisto. Asiakastapaaminen.
Tiistai: Kuvausten järjestelyä, brändikartoitukseen liittyviä haastatteluja.
Keskiviikko: Haastatteluja brändikartoitusta varten. Mainoskuvaukset alkavat
Torstai : Mainoskuvaukset.
Perjantai: Lisää haastatteluja, tarjouksen teko asiakkaalle, asiakkaan hinnaston viimeistelyä.
Teksti ja kuvat: Sarianna Kankkunen