Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Maatalous-metsätiedettä opiskelleet sijoittuvat työelämässä tavallisimmin tutkimustyöhön, yrittäjiksi sekä asiantuntija-, tiedotus-, markkinointi-, tuotekehittely- ja suunnittelutehtäviin erilaisissa yhteyksissä.
Maatalous-metsätieteellinen tieteenala tutkii maa- ja metsätaloustieteiden, kuluttaja- ja kotitaloustieteiden sekä elintarvike- ja ympäristötieteiden alaan kuuluvia ilmiöitä.
Lähtökohtana ja lopullisena tavoitteena on luonnonvarojen kestävän käytön ja turvallisen elinympäristön takaaminen sekä kilpailukykyisen maa- ja metsätaloustuotannon turvaaminen.
Tutkinnon suorittaneet työskentelevät erilaisissa tehtävissä yksityisellä tai julkisella sektorilla. Yksityissektorilla sijoitutaan pääosin elintarvike- ja kemianteollisuuteen sekä kaupan palvelukseen asiantuntija- ja johtotehtäviin muun muassa tuotekehitykseen, markkinointiin ja myyntiin.
Ekonomiapainotteisen tutkinnon suorittaneet työskentelevät esimerkiksi pankeissa ja vakuutuslaitoksissa. Metsänhoitajat työskentelevät metsäsektorin asiantuntijoina metsäteollisuudessa, metsä- ja ympäristöalan hallinnossa ja kansainvälisten järjestöjen asiantuntijoina.
Julkisella sektorilla tutkinnon suorittaneita työskentelee opettajina, tutkijoina sekä hallintotehtävissä järjestöissä ja julkisella sektorilla.
Maatalous-metsätiedettä opiskelleet sijoittuvat työelämässä tavallisimmin tutkimustyöhön, yrittäjiksi sekä asiantuntija-, tiedotus-, markkinointi-, tuotekehittely- ja suunnittelutehtäviin erilaisissa yhteyksissä. Alan työllistymistilanne on hyvä ja palkat verrattain korkeat.
Useissa alan työtehtävissä korostuu tieteellisyyden ohella läheinen kosketus tutkittaviin kohteisiin. Tästä syystä alalle hakeutuvan olisi hyvä viihtyä ulkona ja maatila- tai metsäolosuhteissa.
Esimerkiksi metsänhoitajista julkiselle sektorille työllistyy 45 prosenttia ja yksityiselle 55 prosenttia.
Tänä päivänä maatalous-metsätieteellisen ammattitaidon ja tietouden ohella olisi kaikenlaisissa alan tehtävissä hyvä hallita tietojenkäsittely- ja tilastomenetelmiä.
Myös vieraita kieliä, etenkin englantia, on hyvä osata sujuvasti, sillä alalla kansainvälinen yhteistyö on nykyään jokapäiväistä.
Maatalous- ja metsätieteelliseltä alalta voi työllistyä lukuisiin erilaisiin tehtäviin. Siksi tiettyä palkkaa on hankala määritellä.
Esimerkiksi metsänhoitajien aloituspalkka on yksityisellä 2 900 €/kk ja keskimääräisesti kaikilla 4 820 €/kk. Valtion ja kunnan palveluksessa keskiarvo on noin 3 700 €/kk.
Agronomiliiton suositus vastavalmistuneille vuonna 2010 oli 3 100 €/kk.
Ympäristöalan ammateissa keskiarvopalkat olivat 3 000–3 770 €/kk vuonna 2010.
Lähteet: