Opiskelu

Musiikkialan yliopistollisen koulutuksen tavoitteena on kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita.

Poikkeuksena moniin muihin koulutusaloihin, musiikin opiskelu vaatii ahkeraa harjoittelua lapsesta alkaen. Koulutus vaati vankkaa perusosaamista musiikin alalta.

Kannattaa jo hakuvaiheessa muistaa, että yleensä musiikkialan tutkinnon jälkeen rakas harrastus muuttuu työksi, eivätkä kaikki ole valmiita siihen.

Sibelius-Akatemiassa  voi opiskella (linkit ohjautuvat OPH:n Koulutusnetti-palveluun):

Musiikin kandidaatin tutkinto on 180 opintopistettä ja sen suoritusaika on noin kolme vuotta. Maisteritutkinto on poikkeuksellisesti 150 opintopistettä ja suositeltu suoritusaika on 2,5 vuotta.

Opiskelijoille annetaan opinnoissaan valmiudet toimia vaativissa ammattimuusikon tehtävissä. Opiskelu koostuu teoriasta ja käytännöstä lomittain. Opinnot harjoitteluineen vaativat paljon aikaa ja rokottavat myös vapaa-aikaa.

Lähteet:

 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit