Opiskelupaikka / Koulutus / Yliopisto / Yliopisto - Psykologia

Bookmark and Share

Yliopisto - Psykologia

Psykologia tieteenä tutkii ihmistä ja tarkastelee ihmisen psyykkisiä toimintoja. Viime aikoina myös teknisten tieteiden merkitys on korostunut muun muassa kognitiivisen psykologian tutkimuksessa.

VIRTUAALIOPOLTA KYSYTTYÄ

Kysymyksiä aiheesta: Yliopisto - Psykologia

Yliopistosta riippuen psykologian laitos on joko humanistisen tai yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan alaisuudessa, paitsi Helsingissä, jossa psykologiaa opiskellaan käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.

Psykologiaa voi opiskella seuraavissa oppilaitoksissa:

Psykologia on ollut pitkään suosittu hakukohde. Hakijoita on koko maassa ollut vuosittain lähes 3 000, joista opiskelupaikan saa vajaa 10 prosenttia.

Psykologia on vuosi vuodelta ollut suositumpi hakukohde ja yliopistosta riippuen viime vuosina 3-10 prosenttia on saanut haluamansa opiskelupaikan.

Monille tulee yllätyksenä, että merkittävän osuuden pääsykokeista muodostaa tilastomatematiikka. Tilastomatematiikan osaaminen karsii hakijoita eniten.

Kiinnostaako opiskeluala? Muista myös nämä linkit:

  1. Psykologian pääsykoe
  2. Psykologian opiskelu
  3. Psykologian alan työelämä

Alaa voi opiskella myös täällä:

Lähteet:

Opiskelupaikka Pääsykoe Virtuaaliopo Työpaikka & harjoittelu Opiskelijaelämä Ulkomaille Koulutus Blogit