Poliisin ei tarvitse olla yli-ihminen

Poliisiksi halutaan tavallisia naisia ja miehiä, joilla on halu auttaa muita. Poliisiksi opiskeleva Jouni Yliluoma tietää, ettei kaikkeen voi varautua.

Kukapa ei olisi lapsena haaveillut poliisin ammatista? Jouni Yliluoman , 29, lapsuudenhaave toteutui reilu puolitoista vuotta sitten, kun hän pääsi Poliisiammattikorkeakouluun Tampereelle.

Poliisin koulutus kestää 2,5 vuotta, josta ensimmäinen vuosi opiskellaan teoriaa ja loput ajasta ollaan koulun määräämässä työharjoittelussa ja kenttätyöjaksolla. Ensimmäinen opiskeluvuosi oli Yliluoman mukaan tiivis ja kiireinen.

Hakuvaatimukset poliisiksi:

  1. Poliisin pitää olla Suomen kansalainen.
  2. Hakijalla pitää olla lukio tai ammattioppilaitos suoritettuna.
  3. Hakijan pitää olla terve: hyvä näkö ja kuulo sekä fyysinen kunto ovat sisäänpääsyn edellytyksiä.
  4. Taskussa pitää olla vähintään B-luokan ajokortti.
  5. Hakijalla pitää olla vähintään vuoden työkokemus. Varusmies- tai siviilipalveluksesta lasketaan hyväksi korkeintaan yhdeksän kuukautta.
  6. Valintakoe pitää suorittaa hyväksytysti.

Kouluaineita ja liikuntaa

– Teoriaosuudella opiskellaan esimerkiksi Suomen lakia ja poliisin ammatin teoriaa. Myös perusaineita ja kieliä.

Päivät saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi, pääsääntöisesti koulu alkoi aamukahdeksalta ja loppui puoli viideltä.

Poliisilta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa ja Poliisiammattikorkeakoulussa opiskeleekin paljon liikunnallisia ihmisiä. Yleisurheilua pitkään harrastanut Yliluoma painottaa kuitenkin, että poliisit ovat ihan tavallisia ihmisiä.

– Ei tarvitse olla kilpaurheilija tai yli-ihminen päästääkseen sisälle.

Monipuolinen ja haastava työ

Poliisiopiskelijat eivät tee töitä teoriaopintojensa ohella, vaan työharjoittelulle ja kenttätyöjaksolle on varattu opetussuunnitelmassa erikseen aikaa. Sekä työharjoittelusta että kenttätyöstä maksetaan nuoremman konstaapelin palkkaa eli noin 1 700 euroa kuukaudessa.

Poliisiammattikorkeakoulun koulutus antaa Yliluoman mielestä hyvät perusvalmiudet työelämään. Hän suoritti seitsemän kuukautta kestävän työharjoittelun Jyväskylän pääpoliisiasemalla.

– Sain huomata, että poliisin työssä jokainen päivä on erilainen, eikä kaikkeen voi millään varautua.

Valtion virkamiehen salassapitovelvollisuus estää Yliluomaa kertomasta tarkemmin työpäivistään ja niiden tuomista haasteista. Harjoitteluaikojensa ikimuistoisimman kokemuksen Yliluoma kuitenkin paljastaa.

– Oli mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa poliisiautoon ja ihan oikeaan työvuoroon, Yliluoma muistelee.

"Töitä kyllä riittää”

Poliisin työllisyystilanne näytti vielä vuosi sitten huonolta ja puhuttiin poliisin valmistumisesta työttömäksi. Yliluoma on sitä mieltä, että tämän vuoden puolella alan työllisyystilanne on parantunut huomattavasti.

– Uskon saavani oman alan töitä. Kyllä hyvälle tekijälle aina töitä löytyy, Yliluoma sanoo hymyillen.

Teksti ja kuvat: Anna Egutkina

 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo