Työelämä

Valtiotieteen tutkinto ei rajoitu yhteen ammattiin vaan se mahdollistaa joustavan liikkumavapauden politiikan, sosiaalisen toiminnan, talouselämän, tiedonvälityksen, hallinnon ja tieteen alalla.

Yhteiskuntatieteiden ydintehtävänä on kehittää välineitä yhteiskunnallisen todellisuuden hahmottamiseksi ja ymmärtämiseksi.

Itsenäisen ja arvokriittisen tiedonmuodostuksen lisäksi yhteiskuntatieteillä on suoraan välineellistä merkitystä sosiaalisten rakenteiden ja prosessien hallinnassa ja muuttamisessa.

Tutkimuskohteita ovat sosiaaliset rakenteet, instituutiot ja kulttuuri, yksilöiden väliset suhteet ja kansainväliset kysymykset.

Yhteiskuntatieteet pyrkivät erityistieteidensä keinoin kuvaamaan ja tulkitsemaan tutkimuskohteitaan, käsitteellistämään niitä, löytämään syy-seuraus-suhteita, yleispätevyyksiä ja koettelemaan teorioita ja etsimään myös ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin.

Edellytykset ja vaatimukset

Varsinainen valtiotieteilijän tai yhteiskuntatieteilijän työnkuva ja tietyn työpaikan vaatima erityisosaaminen opitaan vasta työtä tehdessä.

 Erityisominaisuutena ja ammatillisena vahvuutena työnhaussa onkin nimenomaan laajojen asiakokonaisuuksien hahmottamistaito sekä laaja ja monipuolinen ymmärrys yhteiskunnallisten ilmiöiden vaikuttimista.

Lisäksi koulutuksen antama kyky asioiden analyyttiseen ja objektiiviseen tarkasteluun ongelmanratkaisussa on työmarkkinoilla alan asiantuntijoiden etu.

Valtiotieteilijän työelämään sijoittumiseen vaikuttaa opiskeltava ala, tutkinnon laajuus sekä sivuaineopinnot.

Työllistyminen

Yhteiskunta- ja valtiotieteilijöiden työllisyystilanne on hyvä.

Valtiotieteen ja yhteiskuntatieteen maisterit sijoittuvat tyypillisesti joko julkiselle tai yksityiselle sektorille erilaisiin tutkimus- analysointi-, suunnittelu-, tiedotus-, hallinto-, johto-, ja koulutustehtäviin.

Yksityisellä sektorilla työllistävät pääsääntöisesti pankki- ja vakuutuslaitokset, erilaiset kansalais- ja poliittiset järjestöt, säätiöt, yritykset, tiedotusvälineet sekä tutkimus- ja oppilaitokset.

Vuonna 2009 ammatissa toimivia yhteiskuntatieteilijöitä oli noin 25 000, joista 42 prosenttia toimi yksityisellä puolella, 40 prosenttia valtiolla ja 17 prosenttia kunnallisella sektorilla.

Valtiotieteilijöitä työllistäviltä aloilta on vapautumassa tulevina vuosina runsaasti työpaikkoja. Alan työntekijöille on kysyntää maan kaikissa osissa ja suuri osa valtiotieteilijöistä työllistyy nykyään myös ulkomaille esimerkiksi erilaisiin EU:n tarjoamiin tehtäviin.

Palkkaus

Palkkaus vaihtelee työnantajasektorin ja toimenkuvan ja tehtävän vaativuuden mukaan. Myös aiempi työkokemus alalta vaikuttaa palkkaan.

Eri yhteiskuntatieteellisten pääaineiden kesken on myös selviä palkkaukseen vaikuttavia eroja. Akavan tekemän tutkimuksen mukaan yhteiskuntatieteilijän alkupalkka vuonna 2009 oli valtiolla 2 610 euroa, kuntapuolella 2 490 ja yksityisellä sektorilla 2 950 euroa.

Neljän vuoden työkokemus valtiolla ja kunnalla nosti palkkaa noin 500–800 euroa kuukaudessa ja yksityisellä noin 1 500 euroa kuukaudessa.

Lähteet:

 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit