Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
HAMK toimii seitsemällä koulutusalalla, seitsemällä paikkakunnalla. Koulutusohjelmia on kolmisenkymmentä, joista kuusi toteutetaan kokonaan englanninkielellä.
Lue lisätietoa muun muassa hakemisesta nuorille tarkoitettuihin koulutusohjelmiin, hausta ammatilliseen opettajakorkeakouluun sekä englanninkielisiin koulutusohjelmiin.
Tuutorit neuvovat, tiedottavat ja kannustavat uusia opiskelijoita, jotta opinnot alkaisivat ja jatkuisivat mahdollisimman hyvin.
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HAMKO pitää huolta opiskelijoiden oikeuksista.
HAMKin toimipisteet sijaitsevat Hämeenlinnassa, Forssassa, Evossa, Lepaalla, Mustialassa, Riihimäellä ja Valkeakoskella.
HAMKissa voi opiskella kuudella koulutusalalla. Lue lisää!
Hämeen ammattikorkeakoulu kouluttaa nuoria ja aikuisia päiväopintoina tai työn ohessa. Hakuun liittyvät tiedot kannattaa aina tarkistaa oppilaitoksen omilta sivuilta.
Ammattikorkeakouluihin haetaan yhteishaussa keväisin ja syksyisin osoitteessa www.amkhaku.fi . Hakemusten pitää olla tallennettuna viimeisenä hakupäivänä kello 16.15 mennessä. Hakemuksen käsittelee ensimmäiseen hakutoiveen ammattikorkeakoulu.
5.3. - 3.4 .2012 KEVÄÄN yhteishaku
Hakea voi netissä osoitteessa http://www.amkhaku.fi/ tai paperisella hakulomakkeella, jonka voi pyytää ammattikorkeakoulun hakutoimistosta. Paperinen lomake lähetetään ensimmäisenä hakutoiveena olevan korkeakoulun hakutoimistoon. Hakemuksen on oltava perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.15.
1.6.-8.6.2012 valintakokeet
Valintakoepäivä riippuu koulutusohjelmasta. Tarkemmat tiedot löytyvät koulutusohjelmien sivuilta.
17.7.2012 Valintakokeiden tulokset ilmoitetaan viimeistään.
Hakijoille, joita ei valittu mihinkään koulutukseen, postitetaan tiedote omasta tilanteesta valinnassa sekä lisätietoa loppukesän täydennyshausta koulutusohjelmiin, joihin on jäänyt vapaita opiskelupaikkoja.
31.7.2012 Hakijan on viimeistään ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta kirjallisesti korkeakoululle kello 16.15. mennessä. Ilmoitukseen pitää liittää kopiot todistuksista.
14.8. Hakijan jonotusoikeus päättyy.
Jos hakija on hyväksytty 17.7. mennessä, hakija voi jäädä jonottamaan toista opiskelupaikkaa, johon hän on varasijalla.
17.9. - 2.10.2012 SYKSYN yhteishaku
Hakea voi netissä osoitteessa http://www.amkhaku.fi/ tai paperisella hakulomakkeella, jonka voi pyytää ammattikorkeakoulun hakutoimistosta. Paperinen lomake lähetetään ensimmäisenä hakutoiveena olevan korkeakoulun hakutoimistoon. Hakemuksen on oltava perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.15.
2.11.2012 Valintakokeet
Tarkemmat tiedot löytyvät koulutusohjelmien sivuilta.
27.11.2012 Valintakokeiden tulokset ilmoitetaan viimeistään
Hakijoille, joita ei valittu mihinkään koulutukseen, postitetaan tiedote omasta tilanteesta valinnassa sekä lisätietoa täydennyshausta koulutusohjelmiin, joihin on jäänyt vapaita opiskelupaikkoja.
11.12.2012 Hakijan on viimeistään ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta kirjallisesti korkeakoululle kello 16.15. mennessä. Ilmoitukseen pitää liittää kopiot todistuksista.
Lisätietoja saa Hämeen ammattikorkeakoulun hakutoimistosta sähköpostilla tai soittamalla 03 646 4501.
Opetushallituksen Koulutusnetti-palvelusta löytyvät kattavat tiedot alkavista koulutusohjelmista. Tietoa syksyllä 2012 alkavista koulutusohjelmista kannattaa lukea myös Hämeen ammattikorkeakoulun sivuilta .
Haku englanninkielisiin tutkintoihin on 9.1.–14.2.2012. HAMKissa alkaa vuonna 2012 kuusi täysipäiväistä englanninkielistä koulutusohjelmaa, joihin voivat hakea sekä suomenkieliset että ulkomaalaiset.
Lisätietoa hakemisesta englanninkielisiin koulutusohjelmiin saat täältä.
Koulutuksiin haetaan valtakunnallisessa aikuisten yhteishaussa 5.3.–3.4.2012 osoitteessa www.amkhaku.fi .
Lisätietoa aikuisten työn ohessa suoritettavaan koulutukseen hakemisesta saat täältä.
HAMK kouluttaa opettajia ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, ammattikorkeakouluopetuksen ja liikenneopetuksen tarpeisiin. Lisätietoja saat täältä .
Avoimen ammattikorkeakoulun opintoja voivat suorittaa kaikki kiinnostuneet pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot eivät johda suoraan tutkintoon. Jos opiskelija hakeutuu myöhemmin AMK-tutkintoon johtavaa koulutukseen, on suoritetut opintojaksot mahdollista hyväksyttää osaksi tutkintoa.
Lisätietoa koulutustarjonnasta, ilmoittautumisesta ja maksuista saa HAMKin sivuilta .
Erikoistumisopinnot ovat 30 opintopisteen laajuisia täydennyskoulutusohjelmia, joita voi suorittaa työn ohessa. Opinnoilla voi täydentää aikaisempaa tutkintoa tai laajentaa ammatillista osaamista. Haku keväällä 2012 alkaviin ohjelmiin on päättynyt. Haku Syksyllä alkaviin ohjelmiin käynnistyy 2.5. ja kestää 13.8.2012 saakka.
Erikoistumisopintoihin voi hakea, kun on suorittanut korkeakoulututkinnon tai opistoasteen tutkinnon, jota täydentää laaja työkokemus.
Lisätietoa ohjelmista, hausta ja maksuista saa HAMKin sivuilta .