Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
HAMK toimii seitsemällä koulutusalalla, seitsemällä paikkakunnalla. Koulutusohjelmia on kolmisenkymmentä, joista kuusi toteutetaan kokonaan englanninkielellä.
Lue lisätietoa muun muassa hakemisesta nuorille tarkoitettuihin koulutusohjelmiin, hausta ammatilliseen opettajakorkeakouluun sekä englanninkielisiin koulutusohjelmiin.
Tuutorit neuvovat, tiedottavat ja kannustavat uusia opiskelijoita, jotta opinnot alkaisivat ja jatkuisivat mahdollisimman hyvin.
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HAMKO pitää huolta opiskelijoiden oikeuksista.
HAMKin toimipisteet sijaitsevat Hämeenlinnassa, Forssassa, Evossa, Lepaalla, Mustialassa, Riihimäellä ja Valkeakoskella.
HAMKissa voi opiskella kuudella koulutusalalla. Lue lisää!
Tuutorit ovat kokeneempia opiskelijoita, jotka auttavat uusia opiskelijoita opintojen alusta asti. He neuvovat, tiedottavat ja kannustavat, jotta opinnot starttaisivat ja jatkuisivat mahdollisimman mukavasti. Tuutoreita tapaa koko opiskelun ajan muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (HAMKO) tapahtumissa.
Tuutorit ovat positiivisia, auttavaisia, aktiivisia ja luotettavia. Uudet opiskelijat tapaavat omat tuutorinsa heti opintojen alussa ja heidän apuunsa voi luottaa mieltä askarruttavissa asioissa.
Tuutorien tehtävänä on:
Vertaistuutorit ovat uusien opiskelijoiden oppaita. Opastus alkaa jo pääsykokeista ja se jatkuu koulun alkaessa ja sen edetessä. Vertaisohjauksen avulla uudet opiskelijat tutustuvat oppilaitokseen ja uuteen asuinympäristöön. Tuutorit ovat henkisenä tukena ja auttavat uutta opiskelijajoukkoa tutustumaan toisiinsa. Vertaistuutorit voivat erikoistua verkko-, ja kansainvälisyys tuutoreiksi..
Verkkotuutorointi on uusi tuutoroinnin muoto Hämeen ammattikorkeakoulussa. Verkkotuutori toimii HAMKiin valittujen ja opintojen alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden vertaisohjaajana tietoverkkoympäristössä. Samalla opiskelija kartuttaa verkkotyöskentelytaitojaan ja kehittää verkkoviestintätaitojaan ohjauksen näkökulmasta.
Kansainvälisyys tuutorit toimivat vaihto-opiskelijoiden parissa. He opastavat ja tutustuttavat ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin, muun muassa miten suomalaisessa kaupassa asioidaan ja miten julkisia kulkuvälineitä käytetään. KV-tuutorin tehtävässä tutustuu uusiin ihmisiin maailmanlaajuisesti sekä samalla kehittyy esiintymis- ja kielitaito.
Opiskelijakunta HAMKO kouluttaa joka vuosi noin 160 uutta tuutoria. Tuutoritoiminnasta saa uusia kokemuksia, ystäviä, vapaa-ajan toimintaa ja opintopisteitä. Tuutoreille järjestetään myös erilaisia tapahtumia kuten kesätapaaminen ja tutorien kiitosristeily kahden vuoden tuutoroinnin jälkeen. Jos kiinnostuit, kysy lisää HAMKOsta .