Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Työväen Akatemiassa voi opiskella yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoja, pyrkiä yliopistoon avoimen väylän kautta, valmentautua tuleviin pääsykokeisiin tai hioa opiskelutaitoja.
Työväen Akatemian opintolinjojen joukosta löytyy muun muassa historia, kieli ja kulttuuri, oikeustiede, psykologia ja kasvatustiede sekä teatteritoiminta.
Lue kolmen Työväen Akatemiassa opiskelevat nuoren tarinat.
Lue kolmen Työväen Akatemiassa opiskelevat nuoren tarinat.
Marja Mannila, 20, opiskeli Työväen Akatemiassa historiaa syksystä 2008 kevääseen 2010 ja pääsi erillisvalinnassa Turun yliopistoon keväällä 2010.
”Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Puhuin jo pienenä, että haluan patologisille raunioille rapsuttamaan, kuten eräässä Pekko-elokuvassa todettiin. Myöhemmin joku korjasi, että kyse on arkeologisista kaivauksista. Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2008 ja hain yliopistoon historiaa lukemaan kahteenkin kertaan, mutta en päässyt. Sitten kotiin tuli mainoskirje Työväen Akatemiasta ja se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska siellä voi suorittaa avoimen yliopiston opintoja. Kun sitten pääsin tänne, ihan lumouduin tästä paikasta.
Historian opiskelu Akatemiassa on osin itsenäistä ja osin ryhmätyötä. Tentteihin lukua helpotti, kun teimme porukalla lyhennelmiä tenttikirjoista. Erona lukioon on, että täällä täytyy pitää huolta omista opinnoista, opettajat eivät paapo, mutta tämä on kuitenkin kodikas paikka. Suoritin kahden lukuvuoden aikana yhteensä 105 opintopistettä, hain tänä keväänä yliopistoon erillisvalinnassa ilman pääsykoetta ja pääsin opiskelemaan historiaa Turun yliopistoon. Nyt pitkäaikainen haaveeni päästä Turun linnaan kellareita tutkimaan on vähän lähempänä.”
Matkailualalta valmistunut Tuomas Mattila , 26, kohensi kielitaitoaan Akatemiassa lukuvuoden 2009–2010 ja haki yliopistoon lukemaan englantia.
”Päädyin Akatemian kielilinjalle, koska työtilanne oli alallani heikko. Pääsin heti lukion jälkeen opiskelemaan matkailualaa Etelä-Karjalan (nykyinen Saimaan) ammattikorkeakouluun ja valmistuin matkailualan restonomiksi kesällä 2006. Armeijan jälkeen lähdin matkaoppaaksi Aurinkomatkoille, se oli aina kiinnostanut minua. Viihdyin oppaana pari vuotta, mutta halusin takaisin Suomeen. Siinä vaiheessa koulutusta vastaavaa työtä oli tarjolla huonosti ja aloin miettiä lisäkoulutusta. Kielitaidosta on hyötyä matkailualalla, joten hain yliopistoon, mutten päässyt. Mietin vaihtoehtoja ja kuulin lopulta äidiltä Työväen Akatemiasta.
Opiskelin kielilinjalla avoimen yliopiston opintoja sekä Akatemian omia kursseja. Opiskelin englannin lisäksi muun muassa espanjaa, virkamiesruotsia, kehitysmaatutkimusta ja oli minulla esiintymistaidonkurssi ja valokuvaustakin. Hain englantia lukemaan useampaan yliopistoon nyt keväällä 2010. Akatemian suurimman hyödyn huomasin heti pääsykokeessa, sillä Akatemian omilla englannin kursseilla opiskeltiin nimenomaan niitä asioita, joita kokeessa kysytään. Uskonkin pääseväni nyt johonkin yliopistoon.”
Akatemia-vuoden aikana Jaakko Tuominen , 21, pystyi täysillä keskittymään kevään pääsykokeisiin. Kansainvälisten opintojen myötä vahvistui kiinnostus yhteiskuntatieteisiin.
”Olen aina ollut kiinnostunut ulkomaista. Olinkin lukioaikana vuoden vaihdossa Saksassa, koska halusin oppia kielen ja koin, että maahan tutustumisesta on hyötyä jatkossakin. Hain ylioppilaskeväänä ja armeijakeväänä yliopistoon yhteiskuntatieteelliseen, mutten päässyt. Armeijassa selailin opasta, jossa kerrottiin kansanopistoista ja löysin Työväen Akatemian ihan vahingossa. Katselin vaihtoehtoja ja kansainvälisen opintolinjan teemaopinnot Balkanista herättivät kiinnostuksen. Minusta tuo alue on kiehtova osa Eurooppaa.
Luin opistovuoden aikana myös muun muassa kansainvälisiä suhteita ja kehitysmaatutkimusta sekä suoritin valtio-opin perusopinnot. Yhteensä yliopistossa hyväksiluettavia opintoja kertyi 28 opintopistettä. Opintolinjallani oli pari muutakin tyyppiä, jotka olivat hakemassa valtiotieteelliseen lukemaan politiikan tutkimusta. Kevätlukukaudella suunnittelimmekin valmennustiimin pääsykokeita varten. Tapasimme opettajan pari kertaa viikossa ja hän auttoi meidät alkuun, selvensi käsitteet ja teoriat. Sitten opiskelimme keskenämme. Pääsykokeessa olikin nyt aivan erilaista kuin lukion jälkeen. Minulle jäi hyvä fiilis kokeista. Jos en pääse opiskelemaan, jatkan opintoja avoimessa yliopistossa.”