Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Vaasan yliopisto on liiketoimintapainotteinen yliopisto, jonka aloja ovat kauppatieteet, hallintotieteet, kielet ja viestintä sekä tekniikka.
Haluatko opiskelemaan Vaasan yliopistoon? Täältä löydät tiedot hakemisesta ja tärkeistä päivämääristä.
Tutustu Vaasan yliopistossa opiskelleiden nuorten tarinoihin opinnoista sekä työelämään sijoittumisesta opintojen jälkeen ja niiden aikana.
Löydä mieluisin ala Vaasan yliopistosta.
Vaasan yliopistossa voi opiskella hallintotieteitä, kieliä ja viestintää, kauppatieteitä tai tekniikkaa kolmessa eri tiedekunnassa. Sivuaineita voi valita myös oman tiedekunnan ulkopuolelta. Tutkintoon sisältyviä opintoja voi suorittaa myös esimerkiksi Vaasan alueen yhteistyökorkeakouluissa.
Hallintotieteet ovat hallintoa tutkivia tieteitä; niissä tarkastellaan julkista toimintaa koko laajuudessaan.
Vaasan yliopistossa hallintotieteiden näkökulmina ovat julkisen toiminnan järjestäminen, palvelut, johtaminen, kehittäminen, oikeus, ympäristö ja talous.
Uudistuva ja ajanmukainen hallintokoulutus vastaa muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin; Vaasan yliopistossa koulutetaan asiantuntijuudeltaan ja arvoperustaltaan korkeatasoisia osaajia valtion, kuntien, kolmannen sektorin sekä yritysten palvelukseen. Tieteenalana hallintotieteet lukeutuvat yhteiskuntatieteisiin.
Ensin suoritetaan laaja-alainen kandidaatin tutkinto, jonka jälkeen voi edetä pääainepohjaiseen maisterin tutkintoon. Kandidaatin tutkinnossa pääaine valitaan ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen. Tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
Lue lisää hallintotieteiden opinnoista Vaasan yliopistossa.
Yleistä tietoa yhteiskuntatieteellisistä aloista
.
Kielten opiskelu ja tutkimus Vaasan yliopistossa painottuvat nykykieliin ja tämän päivän kielenkäyttöön. Opetuksessa ja tutkimuksessa keskitytään kääntämiseen, ammattikieliin, monikielisyyteen ja kielikylpyyn, kielialueiden kirjallisuuteen ja kulttuuriin sekä multimedia- ja tietoverkkopainotteiseen viestintään.
Tutkinnot suoritetaan kandidaattiohjelmissa ja maisterikoulutusohjelmissa. Opiskelijat valitaan kandidaattiohjelmiin ja pääaine valitaan viimeistään ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä.
Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon voi suorittaa seuraavissa koulutusohjelmissa:
Filosofian maisterin tutkinnon voi suorittaa seuraavissa koulutusohjelmissa:
Lue lisää kielten ja viestinnän opinnoista Vaasan yliopistossa
Yleistä tietoa humanistisista aloista
Teknillinen tiedekunta vastaa Vaasan yliopistossa tietotekniikan, tuotantotalouden, sähkötekniikan, automaatiotekniikan, energiatekniikan, tietoliikennetekniikan sekä matematiikan, talousmatematiikan, tilastotieteen ja fysiikan opetuksesta. Kaikille teknillisen tiedekunnan uusille opiskelijoille taataan opiskelun alussa kesäharjoittelupaikka teollisuudessa Takuuteekkarit teollisuuteen -hankkeessa.
Vaasan yliopiston DI-koulutuksessa on kaksi koulutusohjelmaa, jotka jakaantuvat opintosuuntiin:
Koulutusohjelmiin haetaan DIA-koulutuksen yhteisvalinnassa yhtenä hakukohteena ja ohjelma sekä opintosuunta valitaan ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen. Opiskelijat valitaan suorittamaan sekä tekniikan kandidaatin että diplomi-insinöörin tutkinnot.
Lue lisää tekniikan opinnoista Vaasan yliopistossa
Yleistä tietoa teknillistieteellisistä opinnoista
.
Vaasan yliopistossa kauppatieteiden tutkinnot voi suorittaa kahdessa eri tiedekunnassa, teknillisessä tiedekunnassa ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa.
Teknillisen tiedekunnan kauppatieteiden koulutuksen, ns. teollisuusekonomikoulutuksen, keskeisenä ideana on teknillisen ja liiketaloustieteellisen koulutuksen yhdistäminen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon voi teknillisessä tiedekunnassa suorittaa seuraavissa pääaineissa:
Kauppatieteiden maisterin tutkinnon teknillisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavissa pääaineissa tai koulutusohjelmissa:
Kauppatieteellisessä tiedekunnassa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnot voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
Pääaine valitaan ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen. Kandidaatin tutkinnon jälkeen voi maisterin tutkinnon suorittaa jossain seuraavista maisteriohjelmista:
Lue lisää kauppatieteiden opinnoista Vaasan yliopistossa
Yleistä tietoa kauppatieteellisistä opinnoista.