Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Hae tietoa pääsykokeista aloittain:
Hammaslääketieteellisen pääsykokeissa vaaditaan matemaattista osaamista. Hyvän laskurutiinin hankkiminen on erityisen tärkeää.
Paras pohja hammaslääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeessa menestymiselle on biologian, kemian ja fysiikan lukion laajan oppimäärän vankka osaaminen. Opiskelupaikan saaminen on kuitenkin myös mahdollista keskittymällä valintakoekirjan ymmärtämisen kannalta oikeisiin asioihin.
Pääsykokeiden laskutehtävät ovat olleet haastavia ja eronneet lukion kemian ja fysiikan laskuista. Tästä syystä on erityisen tärkeää saada itselleen hyvä laskurutiini tehtäviin. Pääsykokeen tehtävistä tulisi pystyä hahmottamaan varsinainen kysymys ja sivuuttamaan turha informaatio.
Lääketieteellisiin opintoihin hakeminen on aina haasteellista ja vaatii kovaa työtä. Pääsykokeita varten voi valmistautua esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
Onnea pääsykokeisiin!