Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Tutustu Kajaanissa toimiviin oppilaitoksiin.
Löydä oma koti Kajaanista.
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KAMO kunnioittaa perinteitä.
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (KAMO) on opiskelijoiden oma edunvalvonta- ja palveluorganisaatio. Opiskelijakunta KAMOn ydinalueina ovat opiskelijoiden edunvalvontatyö, opetuksen kehittäminen sekä opetuksen ongelmakohtien korjaaminen. Myös vapaa-ajan toiminnan järjestäminen sekä kansainvälisten asioiden hoitaminen ovat tärkeitä asioita KAMOn toiminnassa.
KAMO hoitaa myös opiskelijatuutorointiin sekä kansainväliseen tuutorointiin liittyviä asioita. KAMO järjestää oheistoimintaa ja – tapahtumia, joihin jokaisella Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijalla on mahdollisuus osallistua.
Opiskelijaa ei unohdeta Kajaanin ammattikorkeakoulussa. KAMO järjestää lukuvuoden alussa fuksiaiset eli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kastajaiset. Uudet opiskelijat kiertävät tuutoreiden järjestämiä rasteja ympäri Kajaania. Rastit ovat niin sisällä ravintoloissa, kuin ulkonakin. Rastin paras palkitaan ja yhteispisteissä paras joukkue kruunataan koko fuksiaisten voittajaksi.
Haalarinkastajaiset ovat myös jokavuotinen perinne. Ulkoilupäivää olemme olleet viettämässä niin Vuokatissa kuin Ukkohallassakin. Ulkoilupäivä huipentuu illalla järjestettävään EfterSki juhlaan.
Opiskelijoiden Vappu on yksi vuoden kohokohdista. Vapun tapahtumat järjestetään yhdessä paikallisten ainejärjestöjen kanssa. Vappu alkaa opiskelijoiden vappukulkueella, jonka jälkeen on vuorossa Elias Lönnrotin patsaan lakitus. Lakituksen jälkeen alkaa Kirjastonmäellä järjestetävä Kirjastonmäen Piknik. Piknikin jälkeen starttaa Wesibussi, joka kiertää pienempiä ravintoloita Kajaanin keskustan ulkopuolella. Ilta jatkuu yhteisillä Vappubileillä.
Tuutorit ovat myös suuressa roolissa, kun järjestämme erilaisia tapahtumia. Tuutorit vastaavat tapahtuman toteutuksesta, ja usein myös juonnoista. Tuutorit myös tukevat uusia opiskelijoita.
Kajaanista on hyvät kulkuyhteydet joka puolelle Suomea. Junat, bussit ja lentokoneet liikennöivät niin etelään kuin pohjoiseenkin.
Kajaanista löytyy paljon koskematonta luontoa. Mahtavaan luontoon on myös järjestetty erilaisia lenkki- ja vaelluspolkuja.
Kajaanista löytyy pieneltä alueelta kaikki palvelut. Kaupat ovat keskustan alueella vierekkäin, terveydenhuollosta vastaa Kainuun keskussairaala ja matkailu- sekä liikuntapalvelut löytyvät helposti.
Kajaanilaisessa katukuvassa voi nähdä monenlaisia ja monesta eri kulttuurista tulleita ihmisiä. Tämä on suuri rikkaus Kajaanissa. Suomalaiset ihmiset ovat auttavaisia ja pysähtyvät auttamaan sinua, jos sitä tarvitset.
Opiskelijakunta KAMOn jäseneksi voi liittyä jokainen Kajaanin ammattikorkeakoulun päätoiminen opiskelija. Jäsenmaksun voi maksaa suoraan KAMOn tilille tai jäsenasiat voi hoitaa KAMOn kirjakaupoissa.