Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Tutustu Kotkassa toimiviin oppilaitoksiin.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Klaani varmistaa, että opiskelijat viihtyvät.
Kotka on nykyaikainen opiskelijakaupunki meren rannalla. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Klaani varmistaa, että opiskelijoitten puolta pidetään ja opiskelijat viihtyvät.
Klaanin tehtävä on valvoa opiskelijoitten etua, kehittää opiskeluympäristöä sekä viihdyttää opiskelijoita. Jäsenten etua pidetään etenkin koulutus- ja sosiaalipoliittisissa asioissa. Näitä ovat esimerkiksi opiskelijoitten terveydenhuolto ja kouluympäristön kehittäminen yhdessä ammattikorkeakoulun henkilökunnan kanssa.
Klaani ja sen alayhdistykset toimivat niin Kotkassa kuin Kouvolassakin. Biletoiminnasta vastaavat bilejärjestöt KUPLA ja KOPLA.
Klaanin jäsenenä opiskelijat pääsevät esimerkiksi elokuviin tai voivat lävistyttää itsensä muita huokeammin. Tiettyjen paikallisten kuppiloiden hanoista juoma virtaa myös edullisemmin kuin muille.
Lisätietoa opiskelijaeduista on koottu www.opiskelijankymenlaakso.fi -sivuille.
Klaanin alayhdistykset järjestäytyvät koulutusalojen mukaan ja esimerkiksi kansainvälisille opiskelijoille järjestetään omaa toimintaa.
Opiskelijakunnan jäsenyys ei ole pakollista, mutta pääsihteeri Anna-Maija Jukkara suosittelee lämpimästi liittymistä kaikille.
- Jäseneksi voi liittyä myös netissä , pääsihteeri mainostaa.
Pääsihteerin mielestä Kotka ja Kouvola ovat opiskelukaupunkeina nykyaikaisia, tapahtumarikkaita ja ystävällisiä.