Yleistä tietoa

Oppilaitokset

Tutustu Tampereella toimiviin oppilaitoksiin.

Millaista on opiskella Tampereella?

Tampere on nääs Suomen Texas.

Opiskelijatoiminta

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Tamko panostaa vapaa-aikaan.

Tampere on nääs Suomen Texas

Tampere on sopivan kokoinen paikka, ei liian iso eikä liian pieni. Opiskelijoiden täyttämässä kaupungissa on kaikkea hevistä humppaan.
 

Hervannassa, pienen matkan päässä Tampereen keskustasta, avautuu Teknillisen korkeakoulun kampus: suunnaton vaalea päärakennus, kymmeniä lipputankoja ja iso puisto, jossa nuoripari heittelee frisbeetä. Meininki on kuin amerikkalaisen yliopiston kampuksella.

Sanna Lankia, 22, aloitti syksyllä arkkitehtiopintojen neljännen vuoden.
– Ensimmäisen vuoden opiskelijoille on koko ajan jotain tapahtumaa. Täältä löytyy kaikki samat palvelut kuin keskustastakin, joten siellä ei välttämättä edes tarvitse käydä, Sanna kertoo.

 

Kaksi järveä, harju ja puistoja

Tampere on kahden vesistön, Näsijärven ja Pyhäjärven puristuksessa. Väliin jää Pyynikinharju.

Pyynikin rantaan vievä tie nousee huomaamatta korkealle. Korkeanpaikankammoista pelottaisi kurkistaa kaiteelta alas. Tänne voi kavuta myös rappusia pitkin, jos hikoileminen kiinnostaa.

Rannalla on nurmikkoa, nurmikkoa, rantalentopallokenttä ja tietenkin järvi. Sanna ja Tiia Hyppönen, 22, istuvat tiettyyn kohtaan viheriötä. Se on kuulemma paras kulma auringonottoa varten. Tiia opiskelee kolmatta vuotta palveluiden tuottamista ja johtamista Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa.

Tytöt listaavat Tampereen tarjontaa:

– Tammerfest, Kukkaisrock, hevitapahtuma Sauna Open Air, Lumous-festivaali gooteille. Ja vanhan kirjastotalon pihassa on paljon tapahtumia, sambaa ja muuta, Tiia kertoo.

Viiden korkeakoulun teollisuuskaupunki

Tiia ja Sanna ovat olleet kavereita yläasteelta asti. Sanna on kotoisin Tampereelta ja Tiia on tamperelaistunut anjalankoskelainen. Kumpikaan ei sano moro eikä nääs, eikös Tampere juuri niistä ole tunnettu?

– Ei kaikki tamperelaiset puhu voimakkaasti murteella, vaikka me ollaan Suomen texasilaisia, tytöt nauravat.

Tampereen korkeat savupiiput kielivät teollisuuskaupungin historiasta. Nykyään kaupunki on täynnä teknologiaa ja tekniikkaa.

Pirkanmaan keskuksessa onTampereen ammattikorkeakoulu, Poliisikorkeakoulu sekä kaksi yliopistoa.

Tamperelaisten asioiden listaaminen käy työstä, mitä niitä nyt on? Mustamakkara on täältä ja Pyynikin näkötornin munkit. Ne tosin tyttöjen mukaan maistuvat hyvältä vain siellä. Sitten on vielä Kauppahalli, joka on täynnä perinteisiä tamperelaisia ruokia.

Pyöräilijää kassilla selkään

Siperian liikekeskuksessa, ravintoloiden, elokuvateatterin ja ihmisjoukon keskellä tytöt avautuvat. Tampereen liikenne ei toimi. Autoilijat ovat itsekkäitä ja ajelevat röyhkeästi punaisia päin.

Vielä enemmän tyttöjä kirpaisee asenteet pyöräilijöitä kohtaan. Pyöräteitä ei ole nimeksikään, eikä ajaminen autojen seassa ole tässä kaupungissa turvallista.

Vaikka kaupunkibussit kulkevat, Sanna pyöräilee mieluummin, koska polkien on usein nopeammin perillä.

Keskustassa Sanna kuitenkin taluttaa pyöräänsä, koska kävelijät saattavat huitaista ohipyöräilevää kassilla tai sateenvarjolla. Huutelu ja käsimerkit ovat yleisempiä.

TAMPERE

  • Pirkanmaan maakunnan keskus, Suomen kolmanneksi suurin kaupunki
  • Asukkaita 213 400, joista opiskelijoita 18 000
  • Tappara vai Ilves?
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo