Yleistä tietoa

Oppilaitokset

Tutustu Turussa toimiviin oppilaitoksiin.

Millaista on opiskella Turussa?

Turku on Suomen vanhin opiskelukaupunki.

Opiskelijatoiminta

Turussa opiskelijoista huolehtii neljä opiskelijakuntaa.

Suomen vanhin opiskelukaupunki

Opiskelijat kehuvat Turun joenvarsikahviloita, opiskelijaterveydenhuoltoa ja keskustaa, jonne on keskittynyt kaikki oleellinen.

Jokilaivat keinuvat Aurajoen molemmilla puolilla ja kutsuvat ihmisiä kansien terasseille. Inka Molander, 23, osoittaa kohti tuomikirkkoa.

Uudet asukkaat oppivat kaupungin helposti maamerkkien avulla: joki halkoo kaupungin ja myös kirkon tornin avulla on hyvä suunnistaa.

Kumpi puoli sitten on täl pual jokke ja kumpi tois pual? Ville Peltonen, 23, on kotoisin Turusta, muttei mene heti vannomaan. Eivät turkulaiset noin kuulemma puhu, puheenpartta kuulee vain muualla asuvien vitseissä.

Luokanopettajaksi opiskeleva Ville Varhia, 27, on kotoisin Säkylästä ja asunut Turussa jo kuusi vuotta. Hän ei voisi kuvitella asuvansa kaupungissa, jossa ei ole vettä lähellä. Ulkoilukin maistuu, kun maisemat ovat merellisiä.

Haalarit valtaavat kadut elokuussa

Turussa opiskelijan elämä on keskittynyt keskustan lähelle, joten polkupyörällä voi huristella paikkaan kuin paikkaan.

Opiskelijoita bongaa yleensä Uudenmaankadulla ja Hämeenkadulla.

– Elo-syyskuun taitteessa katukuva muuttuu täysin, kun opiskelijat aloittavat koulun. Haalariasuisia opiskelijoita vilisee joka paikassa, Ville Varhia kuvaa.

Matka jatkuu taas ja edessä kohoaa arvokkaan näköinen rakennus, jota ympäröi valkoinen pylväsrivi. Seinällä lukee kultaisin kirjaimin Bibliotheca. Rakennuksen takana kohoaa kirjaston uudisosa.

Yläkerran ikkunoista näkyy punainen sulake, joka opastaa Dynamo-baarin etuovelle. Rakennuksen lautojen maalit halkeilevat ja sokkeloisessa baarissa soi sulassa sovussa Annikki Tähti ja White Stripes.

Villet lisäävät hyvien baarien listalle myös Börssin ja Marilynin. Turun satama houkuttelee opiskelijat bilettämään laivoille: risteilyillä kilistetään pikkujoululle ja seilataan lemmenlaivatunnelmissa Love Boat –risteilyllä.

– On kuulemma halvempaa lähteä laivalle juhlimaan kuin mennä keskustaan baariin. Olen kuullut, että laivalle pääsee vitosellakin, Ville V. kertoo.

Yliopistorakennukset kilometrin säteellä

Matka jatkuu kohti yliopistokampusta. Eri tiedekunnat ovat kivenheiton päässä toisistaan. Lääketieteen opiskelijat pänttäävät aivan Tyksin, Turun yliopistollisen sairaalan kupeessa.

– Opiskelijoiden terveydenhuolto on ihan lähellä myös ja hammashuolto. Ne toimivat todella hyvin, Ville P. kertoo.

Ammattikorkeakoulut ja niiden toimipisteet ovat leiriytyneet ympäri kaupunkia, sekä keskustaan että kaupungin laidoille.

Sporttailua Kupittaalla

Kaupungin parhaat urheilumahdollisuudet ovat Kupittaalla. Liikuntahallit ja kentät ovat vastapäätä Turun ammattikorkeakoulua.

Poikien opastuksella matka jatkuu Samppalinnanmäelle, josta näkee kaupungin laidalle asti. Samalla mäellä opiskelijat juhlivat milloin mitäkin kekkereitä.

Takaisin kohti keskustaa on helppo suunnistaa, kun pitää katseen kiinni tuomiokirkon tornissa.

– Tuomiokirkko taitaa muuten olla täl pual jokke, Ville Peltonen muistaa yhtäkkiä.

 

TURKU

  • Suomen vanhimmassa kaupungissa historia näkyy katukuvassa.
  • Asukkaita on 177 430, joista opiskelijoita on yli 30 000.
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo