"Minulla oli niin sanottu Afrikka-kuume, kun päätin hakea Botswanan yliopistoon vaihto-ohjelman kautta. Olin edellisenä kesänä suorittanut koulun kautta opintoja Namibiassa. Botswanassa oli myös tuttu proffa opettajavaihdossa, häneltä sain tukea ja apua graduaineistoni keräämiseen.

Lähdin matkaan toisen oululaisen tytön kanssa. Meitä vaihtareita oli vain noin 30: me kaksi Suomesta, ruotsalaisia, saksalaisia ja enemmistö yhdysvaltalaisia. Opiskelimme yliopistolla tammikuusta huhtikuuhun ja sen jälkeen lähdimme reissaamaan ympäri Afrikkaa muutamaksi kuukaudeksi.

Vaihtoaika yllätti positiivisesti

Lähdin sillä asenteella, etten odota mitään. Sen takia oli positiivista huomata kuinka hyvätasoista opetusta yliopistossa oli. Me säästyimme myös

taudeilta ja muilta ongelmilta. Tosin emme esimerkiksi liikkuneet lainkaan pimeällä, mikä oli rajoittavaa, koska pimeä tuli joskus jo kuudelta. Jos jossain liikuttiin, liikuttiin aina taksilla.

Heti alkuaikoina koimme jännityksen hetkiä, kun opiskelijat menivät lakkoon. Lakko alkoi, koska valtio ei ollut maksanut opiskelijoiden tukia ajallaan. Kampuksella liikkui porukkaa, jotka rikkoivat paikkoja ja olivat kuuleman mukaan heitelleet myös joitain toisia opiskelijoita kivillä. Meidät vaihtarit vietiin sieltä suojaan. Neljä jenkkivaihtaria lähti levottomuuksien takia kotiin, mutta minusta se oli hieman liioiteltua.

Pinna pitenee Afrikassa

Afrikkalaiset ovat todella ystävällisiä. Toisin kuin Suomessa, apua tarjottiin. Täälläkin apua saa, mutta aina pitää itse pyytää. Valkoisina tyttöinä me saatiin myös helpommin anteeksi, jos oli esimerkiksi lippu hukassa.

Kärsivällisyyteni kasvoi huimasti puolen vuoden aikana, sillä asiat eivät toimi lainkaan samalla tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi kun halusin lainata kirjoja, minut ohjattiin kirjastossa kolmelle eri tiskille, joista kolmas ohjasi minut ensimmäiselle, joka sitten lainasi kirjat minulle.

Bussilla matkustaessa aikataulut eivät koskaan pitäneet. Esimerkiksi matka Dar Es Salaamista Mzuzuun Malawiin kesti 48 tuntia, vaikka sen piti kestää 17 tuntia. Uskomatonta oli, että kaikki muut matkustajat tuntuivat ottavan sen itsestään selvyytenä. Kaikki voitiin aina perustella lauseelle ”This is Africa.”."

Teksti: Reetta Nurmo
Kuvat: Alli Tynjälän arkistosta