Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Hyvä työ on haasteellista, monipuolista ja siinä pääsee vaikuttamaan, kertovat ammattiyhdistysliikkeen aktiivinuoret. Myös hyvillä työkavereilla on näiden aktiivinuorten mielestä suuri merkitys työssä viihtymiselle.
Laura Ylitalo, 23
SAKKIn
järjestö- ja koulutussihteeri
- Minulla on hyvä työ, koska pääsen tekemään töitä sellaisten asioiden
kanssa, joista pidän. Lisäksi pystyn jatkuvasti kehittymään työssäni,
eikä kahta samanlaista työpäivää tule koskaan vastaan!
- Hyvä työkaveri ottaa muut huomioon. Hän tukee muita työyhteisön jäseniä ja joustaa tiukan paikan tulle.
Ville Välimäki, 29
Insinööriopiskelija
liitto IOL ry
:n projektiasiamies
- Minulla on hyvä työ, koska siinä pääsee vaikuttamaan. Mielestäni on myös hienoa, että voin omassa työssäni palvella ja auttaa muita.
- Hyvä työkaveri auttaa sinua, kun tarvitset apua, ja huomioi sinut kaikissa tilanteissa.
Hanna Hesse, 23
STTK-Opiskelijoiden
johtoryhmän jäsen
- Työelämätietouden levittäminen opiskelijoille tekee työstäni tärkeää.
- Sosiaalialalla hyvä työkaveri on tiimipelaaja. Hän tulee myös toimeen asiakkaiden kanssa ja pystyy kommunikoimaan avoimesti erilaisissa tilanteissa.
Merli Lahtinen, 26
Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton
YKL ry:n
opiskelija-asiainhoitaja
- Ay-työ on hyvä työ! Minun työni on hyvää, koska voin auttaa nuoria. Nuoret voivat ottaa helposti meihin yhteyttä, jos jokin asia työelämässä askarruttaa.
- Hyvä työkaveri saa sinut nauttimaan työstäsi todella paljon. Hyvän työkaverin kanssa voi työtehtävien lisäksi jakaa myös ilot ja surut.
Kunnon työn päivä on maailman ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestön ITUCin vuosittain järjestämä tempaus. Suomessa ITUCin jäseniä ovat palkansaajajärjestöt Akava , SAK ja STTK .
Liity Facebookissa Hyvä työkaveri -ryhmään ja kannusta kaikkia olemaan hyvä työkaveri - joka päivä.