Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Hankenilta valmistuneet opiskelijat eli alumnit auttavat nykyisiä opiskelijoita harjoittelupaikkojen saamisessa ja uran suunnittelussa.
Svenska handelshögskolan, tuttavallisemmin Hanken on yksi Pohjoismaiden vanhimmista kauppakorkeakouluista.
Monipuolisen kielitaidon lisäksi opiskelijat saavat vankan bisneskoulutuksen kansainvälisessä ympäristössä.
Hankenilta vuonna 1993 valmistunut Veronica Lindholm on yksi Hankenin suurlähettiläistä. Suurlähettiläät ovat yksi esimerkki siitä, miten valmistuneet opiskelijat, eli alumnit, ovat koulun toiminnassa mukana.
Alumnit käyvät esimerkiksi pitämässä luentoja ja puhumassa opiskelijoille siitä, miten omaa uraa voi suunnitella.
- Alumnien kautta voi myös saada työharjoittelupaikkoja, ja he tuovat yrityselämän lähemmäs koulua. Tässä on tapahtunut huomattavaa parannusta verrattuna omiin opiskeluaikoihini, jolloin oli vain vähän kontakteja työelämään, Lindholm kiittelee.
- Hanken antoi erinomaiset eväät, mutta paljon on joutunut itsekin tekemään töitä, kertoo Lindholm.
Valmistuttuaan Hankenilta Lindholm työskenteli 6 vuotta Fazerilla markkinointitehtävissä, kunnes siirtyi 11 vuotta sitten Disneylle. Häntä kiinnosti erityisesti työn kansainvälisyys ja tiivis yhteistyö maiden välillä.
- Tietysti myös itse Disney brändinä on erittäin mieluinen työpaikka, kertoo Lindholm, joka työskentelee Disneyllä Pohjoismaiden markkinointijohtajana. Hän pääsee matkustelemaan paljon ja sanoo, että vuodet työssä ovat kuluneet nopeasti.
Hankenilla opiskelu oli Lindholmin mukaan vauhdikasta ja hauskaa. Koulussa tehtiin myös paljon ryhmätöitä ja opiskelemaan pystyi joustavasti. Ensimmäinen vuosi oli laaja, ja sen aikana pystyi perehdyttämään itsensä moniin eri aiheisiin.
Hänen mukaansa Hankenilla pärjää, jos on kiinnostunut bisneksestä eikä pelkää vähän matematiikkaa tai ruotsia, sillä koulutukseen sisältyy paljon muutakin.
Yksi opiskelun parhaista puolista oli Lindholmin mukaan kontaktien luominen. Tutkinto on tunnettu ja selkeä työnantajille ja antaa mahdollisuuden tehdä hyvän uran. Se myös kasvattaa itsetuntoa ja itseluottamusta.
Opintojen aikana nälkä kasvoi, ja hän luki paljon kieliä ja sai loppuvaiheessa stipendin, jolla hän lähti tekemään graduaan Portugaliin. Kansainvälinen henki ja verkostot muiden koulujen kanssa kannustivat opiskelemaan. Erityisen tiivis kontakti Hankenilla oli pohjoismaisiin vastaaviin kouluihin.
- Ilmapiiri oli kansainvälinen, mikä oli yksi parhaista asioista opiskelussa, Lindholm muistelee.