Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Jos kesätöitä ei ole vielä näköpiirissä, ei kannata jäädä toimettomaksi, vaan ryhtyä harkitsemaan muita vaihtoehtoja: kesäopintoja, työharjoittelua tai jopa yrittäjyyttä. Opiskelupaikka löi kolme viisasta päätä yhteen pohtimaan ratkaisuja nuorten kesätyötilanteeseen.
Nuorten kesätyötilanne ei ole tänäkään vuonna häävi. Tästä ovat yhtä mieltä Akavan opiskelija-asiamies Maria Ranta, SYL:in Hannu Jaakkola ja SAMOKin Noora Palenius.
– Opiskelijoiden kannattaa vakavissaan miettiä muitakin vaihtoehtoja. Olisiko kesän aikana mahdollista esimerkiksi edistää opintoja tai suorittaa opintoihin liittyvä työharjoittelu, Jaakkola vinkkaa.
Ranta täydentää, että harjoittelun kanssa on oltava tarkkana, eikä omaa työtä saa myydä polkuhintaan.
– Kesätyötä ei lähdetä tekemään harjoitteluna. Harjoittelun on oltava harjoittelu, johon kuuluu ohjausta.
Paleniuksen mukaan työtilanteessa on alueellisesti suuriakin eroja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa kesätöitä on riittänyt poikkeuksellisen hyvin halukkaille.
Hankalinta on niillä, joilla opinnot päättyvät keväällä. Jaakkola ja Palenius ovat yhtä mieltä, että laakereilleen ei kannata jäädä lepäämään, vaikkei töitä löytyisikään.
– Aika kannattaa käyttää tekemällä asioita, joista on itselle hyötyä: lukemalla kirjoja tai osallistumalla kulttuuririentoihin. Motivaatio on pidettävä yllä, Jaakkola miettii.
Ranta kehottaa valmistuvia ilmoittautumaan työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Töitä kannattaa hakea koko ajan, ja hakemiseen kannattaa satsata: huolellisesti tehty ja tiettyyn työpaikkaan osoitettu työhakemus tuottaa parhaan tuloksen.
Harva tuore ylioppilas on tietoinen, että myös ylioppilaalla on mahdollisuus pestautua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen työmarkkinatuella . Työvoimatoimistot auttavat paikan etsimisessä ja kertovat käytännön järjestelyistä.
Yksi vaihtoehto on suorittaa tulevia opintoja avoimissa korkeakouluissa. Esimerkiksi kesäyliopistot tarjoavat maksullisia opintoja, joita on mahdollista sisällyttää korkeakoulututkintoon.
Opinnoissaan edenneillä tavoitteena on ensisijaisesti oman alan työpaikka, koska tulevan työllistymisen kannalta on tärkeää kerryttää alan työkokemusta.
– Oman alan töitä pitää ainakin hakea. Ne keillä kokemusta on, kiilaavat varmasti ohi työnhakutilanteessa, Ranta sanoo.
Jaakkola kannustaa katsomaan ympärilleen laajemmin.
– "Hanttihommat" ovat parempi kuin ei mitään töitä.
Hän korostaa, että kaikesta työkokemuksesta on hyötyä. On tärkeää opetella työelämätaitoja ja saada työn kautta itselleen säännöllinen päivärytmi – ja tietysti rahallinen korvaus.
Ranta on eri mieltä. Hänen mielestään oman alan ulkopuolisiin töihin voi hakeutua opintojen alkutaipaleella, mutta pidemmälle edenneitä hän kehottaa pelaamaan korttinsa fiksusti.
– Nirsoilu kannattaa tilastojen valossa. Tutkimusten mukaan esimerkiksi valmistuneen on työuran kannalta parempi viettää lyhyt työttömyysjakso, kuin hakeutua oman alan ulkopuolisiin töihin.
Ranta muistuttaa, että myös yrittäjyys on mahdollinen vaihtoehto kesän ratoksi. Oppilaitosten ura- ja rekrytointipalveluista voi kysellä tietoja oman alueen yrityshautomoista ja -palveluista.
– Yrittäjyys saattaa kuulostaa radikaalilta, koska korkeakoulussa asioita ei ole käsitelty. Tietoa ja tukea on saatavilla, kyllä etsivä löytää, Ranta vinkkaa.
Akava, yliopisto-opiskelijoiden SYL ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden SAMOK ovat yhdessä vaatineet oppilaitoksia järjestämään hyvät kesäopintomahdollisuudet tulevaksi kesäksi.
– Ammattikorkeakouluverkosto on laajalle levittäytynyt. Pienillä kampuksilla tilanne on luonnollisesti heikompi, SAMOKin Palenius pahoittelee.
Jaakkola kehaisee Tampereen yliopistoa, joka tarjoaa opiskelijoille monipuoliset mahdollisuudet kesäopintojen suorittamiseen. Pyyhkeitä puolestaan saa Itä-Suomen yliopisto, jossa kesätenttimahdollisuuksia on karsittu.
– On oppilaitosten oma etu, että opintoja järjestetään, koska silloin opiskelijat valmistuvat nopeammin. Tällaisista ratkaisuista puuttuu selkeästi suuri visio, Jaakkola sanoo.
Lähde: Työ- ja elinkeinotoimistot