Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon. Apunasi on myös Virtuaaliopo.
Kansanopistossa voit aloittaa korkeakouluopinnot. Vuoden aikana parannat onnistumismahdollisuuksia seuraavan kevään pääsykokeissa. Kansanopistovuosi taikoo nuoresta myös kypsemmän ja itsevarmemman opiskelijan.
Lahden kansanopistossa voi opiskella kieliä ja kulttuuria, kasvatus-, sosiaali- ja terveysalaa, taidetta kuten elokuvaa ja valokuvausta sekä viestintää.
Moni opiskelee vuoden aikana avoimessa yliopistossa ja preppaa näin seuraavan kevään pääsykokeita varten.
Anne-Maija Aalto opiskeli Lahden kansanopistossa englannin kieltä ja kulttuuria, Timo-Pekka Heima oli journalismin linjalla. Kaksikko opiskeli opistossa lukuvuoden 2008–2009 ja pääsi seuraavan kevään yhteishaussa opiskelemaan yliopistoon.
Molemmat kertovat, että kansanopistovuoden opinnoista on ollut hyötyä sekä pääsykokeissa että jatko-opinnoissa. Kokonaiskuva alasta on tuttu kansanopistovuoden jälkeen ja opistossa suoritetut avoimen yliopiston opinnot voi hyväksilukea tutkintoon.
Timo-Pekka Heima, 23, on kotoisin Mikkelistä. Hän asuu nykyään Tampereella ja opiskelee Tampereen yliopistossa tiedotusoppia toista vuotta.
”Hain keväällä 2008 opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon, mutta en aivan päässyt. Halusin kuitenkin opiskelemaan ja vertailin eri kansanopistoja. Lahti vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, koska opisto oli mukavassa paikassa keskustassa ja Helsingin ja Mikkelin välillä.
Opiskelin vuoden journalismin linjalla. Opintoihin kuului lehti- ja radiotyötä, valokuvausta, puheviestintää ja halutessaan voi opiskella Jyväskylän yliopistosta journalistiikan perusopinnot.
En juurikaan välitä välivuosista puhumisesta: kaikki on kuitenkin yhtä lailla elämää. Kansanopistossa opiskelu auttoi näkemään viestintäalan kokonaisuuden aiempaa paremmin.
Lahdessa käytiin läpi toista pääsykoekirjaa tiivistämällä ja toisen teemoja käytiin läpi viestinnän opinnoissa. Näistä oli varmasti apua pääsykokeessa ja ne vähensivät tarvetta lukea itsenäisesti. Myös vanhoja pääsykoekysymyksiä ja -vastauksia käytiin läpi. Pääsin opiskelemaan tiedotusoppia Tampereelle syksyllä 2009.
Aiempi opiskelu tietysti auttaa löytämään itselle sopivat opiskelutekniikat. Tiedotusopin opinnoissa harjoitellaan erilaisia journalismin käytäntöjä ja esimerkiksi radiouutista tehdessä oli hyödyllistä tietää jo etukäteen, miten radiouutisia luetaan ja miten ne eroavat muista sähkeuutisista.
Olen opiskellut tiedotusoppia nyt vuoden, ja opiskelen ainakin pari lisää kandiksi asti. Toivon työllistyväni viestintäalalle, ehkä verkkomedian puolelle.”
Anne-Maija Aalto, 22, on lähtöisin Lemiltä Lappeenrannan kupeesta. Tällä hetkellä hän opiskelee Turun yliopistossa englannin kieltä.
”Löysin sattumalta internetistä Lahden kansanopiston nettisivut. Kiinnostuin heti englannin kielen ja kulttuurin koulutusohjelmasta ja lähetin hakupaperit. En vielä tiennyt, mitä halusin opiskella, joten taukovuosi kansanopistossa ennen korkeakouluopintoja tuntui hyvältä ratkaisulta.
Opiskelin englannin kieltä ja kulttuuria. Valinnaisaineina opiskelin espanjaa ja kulttuuriantropologiaa.
Vuosi oli erittäin antoisa. Vaikka tiesin, etten valmistuisi opintovuoden päätteeksi miksikään ja vaikka opiskelu oli maksullista, tuntui, että tein jotain hyödyllistä itseni ja tulevaisuuteni eteen. Oli tärkeää, että minulla oli jatkuvasti jotakin mielekästä tekemistä enkä vain lojunut toimettomana.
Hain seuraavana keväänä opiskelemaan yliopistoon Turkuun ja Tampereelle ja pääsin molempiin. Valitsin kuitenkin Turun yliopiston. Mielestäni koko opistovuosi oli tavallaan preppaamista pääsykokeita varten. Ilman kansanopistovuoden aikana kertyneitä tietoja olisin pärjännyt pääsykokeissa paljon heikommin.
Minusta tuli kansanopistovuoden aikana itsevarmempi ja kypsempi. Sain uusia ystäviä ja opin lisää itsestäni. Vuoden yliopistossa englantia opiskeltuani suunnitteilla on pääaineen vaihto kirjallisuuteen. Vaikka etsinkin vielä ominta alaa, opiskelu kansanopistossa oli pelkästään hyödyksi. Opin paljon muutakin kuin englannin kielioppia, historiaa tai luetunymmärtämistä.”
Alla listattuihin koulutuksiin on vielä hakuaikaa jälkellä. Klikkaa kiinnostavaa koulutusta ja tutustu hakuprosessiin.
Kielet ja kulttuuri
- Englannin kieli ja kulttuuri
- Venäjän kieli ja kulttuuri
- Suomen kieli ja kulttuuri maahanmuuttajille
Kasvatus-, sosiaali- ja terveysala
- Kasvatus- ja sosiaaliala
- Terveys- ja kuntoutusala
Taideala
- Elokuva
- Kuvataide
- Sarjakuva ja animaatio
- Valokuvaus
Viestintä
- Journalismi
Ammatillinen koulutus
- Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto