Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Kaarinan lukion opinto-ohjaaja Raine Rapeli on valittu Parhaaksi Opoksi 2010. Opetusministeriön ylijohtaja Sakari Karjalainen palkitsi Rapelin keskiviikkona Helsingissä.
Rapeli on työskennellyt opona yli 20 vuotta. Häntä äänestäneet opiskelijat kuvailivat opoaan muun muassa seuraavin sanoin:
Parasta Opoa äänestivät opiskelijat itse. Lopullisen valinnan teki raati, johon kuului edustajat toisen asteen opiskelijajärjestöistä Suomen Lukiolaisten Liitosta, Finlands Svenska Skolungdomsförbundetista sekä Osku ry:stä. Myös Sakki ry oli kilpailun yhteistyökumppani. Kilpailun suojelijana toimi opetusministeri Henna Virkkunen. Vuosittaisen kilpailun järjestäjä on Mediatalo Opiskelupaikka, joka tarjoaa maksutonta opintoneuvontaa verkossa Virtuaaliopo-palvelussa.
Kilpailun finaalissa oli viisi eniten saanutta opinto-ohjaajaa. Rapelin lisäksi finaalissa tittelista kisasivat Pertti Kinnunen (oik.) Siilin koulusta Pieksämäeltä, Elsi Maijala-Juuti Tampereen yhteiskoulun lukiosta, Marjaana Louhi-Jauhiainen Saarijärven keskuskoulusta sekä Kirsi Nerg Jyväskylän ammattiopistosta. Kuvassa keskellä Raine Rapeli (vas.) ja opetusministeriön ylijohtaja Sakari Karjalainen.
| Kirjoittaja | |
|---|---|
| Läheltä seurannut |
Maanantai 28 Maaliskuu 2011 6:06:50 pm |