Välivuosi on täynnä mahdollisuuksia

(21.07.2009)

Maailma ei kaadu, vaikka unelmien opiskelupaikan ovet eivät olisikaan auenneet tänä keväänä. Moni kammoksuu välivuoden viettämistä, koska ajattelee sen menevän hukkaan tai jäävän päälle helposti. Vuoden voi kuitenkin hyödyntää monella tavalla, jotka edistävät tulevaisuuden työ- ja opiskelumahdollisuuksia.

Välivuoden voi käyttää opiskellen omaa tulevaa haavealaa. Lukuisat oppilaitokset ja kurssien järjestäjät tarjoavat avointa opetusta kaikille.

Avoimessa yliopistossa on myös kattava valikoima yliopisto-opintoja.

Kun opiskelupaikka tulevaisuudessa toteutuu, opintosuoritukset ovat voimassa automaattisesti. Näin voi tuntuvasti keventää tutkintoa jo etukäteen.

Opiskeluvireen säilyttäminen on tärkeää välivuoden aikana. Kun käy luennoilla ja lukee edes muutamaan tenttiin, on opiskeluajan alku helpompaa. Monelle alan opintojen tekeminen välivuoden aikana saattaa antaa myös realistisemman kuvan unelmien opiskelupaikasta. Mieli voi muuttua vuodessa monta kertaa.

Arvokas työkokemus

Harvalla suoraan lukiosta opiskelemaan päässeellä on näyttöä työelämästä. Välivuoden voi viettää rattoisasti työn parissa. Voi olla silmiä avaava kokemus olla esimerkiksi vuosi oman alan työympäristössä avustajana tai harjoittelijana. Käytännön kokemusta arvostetaan aina, kun etsii töitä opintojen ohelle tai tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Toinen vaihtoehto on tehdä jotakin muuta työtä ja kerätä kirstuun rahaa opiskeluaikaa varten. Työkokemus on aina merkki aktiivisesta ihmisestä, jollaiset taatusti menestyvät tulevissakin työnhakutilanteissa.

Kielitaidolla erotut joukosta

Välivuoden tai osan siitä voi myös viettää ulkomailla. Näin voi saavuttaa vahvat kielelliset taidot. Nuorille on paljon mahdollisuuksia työntekoon ulkomailla.

Lisäksi ulkomaalaiset koulut tarjoavat avoimia kursseja, jotka tosin saattavat olla hintavampia kuin kotimaassa. Ulkomailla suoritetut kurssit tai työkokemukset ovat hyviä valtteja tulevaisuudessa.

Kielitaidon lisäksi ulkomaalaiset ystävät ja kontaktit voivat olla tulevaisuudessa tärkeitä, jos kansainvälinen ura kiinnostaa. Myöhemmin saattaa olla matalampi kynnys lähteä esimerkiksi vaihtoon, kun on omakohtaisesti huomannut, että pärjää hyvin ulkomailla.

Ja jos matkustelu kiinnostaa, saattaa interrail tarjota mahdollisuuden reissata repun kanssa vaikka koko Euroopan halki.

Lomailua, harrastuksia ja armeijaa

Usein opinnot saattavat sisäänpääsyn jälkeenkin viivästyä puolesta vuodesta vuoteen armeijan tai siviilipalveluksen suorittamisen seurauksena. Välivuoden aikana voisi myös suorittaa tämän rastin pois alta.

Lomailu voi olla paikallaan pitkän pääsykoepuristuksen jälkeen. Kun aikaa on, kannattaa ladata akut täyteen ja nauttia Suomen kesästä. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei loma jää päälle. Itsensä voi pitää aktiivisena vaikka menemällä harrastekursseille, joita pyörii esimerkiksi työväenopistoissa läpi vuoden.

Välivuodella on turhaan huono maine. Harvalla on mahdollisuutta saada vuoden verran tehdä vapaasti mitä haluaa. Kannattaa siis olla itse aktiivinen ja hakea avoimin mielin uusia kokemuksia.

Monelle välivuosi saattaa olla ihan omakin valinta. Nuorena kannattaa tutkailla maailmaa ja kokeilla erilaisia asioita.

Artikkeleita aiheesta:
Välivuosi on mainettaan parempi

Keskustelut:
Välivuosi

Ideoita välivuodeksi:
Välivuosi, vaihtoehdot
Opojen ohjeet välivuodesta
Välivuosi ulkomailla
Välivuosi Madridissa
Valmentaudu yliopisto opintoihin
Avoin yliopisto


Kommentit


Kirjoittaja Viesti
Välillä voi myös käydä näin

Torstai 17 Syyskuu 2009 7:47:01 pm

Joo kyllä se välivuosi on yhtä tuskaa jos ei tykkää passivoitua.

En päässyt opiskelemaan ja en päässyt armeijaan kesällä niin pitää odottaa tammikuulle ("sori mutta armeija on nyt täysi, ota vuoronumero ja odota"). Kyseessä ei ollut kunnon tai muun takia johtuva seikka, vaan minulla on kyllä ihan A+ luokan kunto ja toimintakelpoisuus; olen harrastanut koko elämäni erilaisia urheilulajeja menestyneesti.

En voi oikeastaan suorittaa mitään opintojakaan, koska ne maksaa mielettömiä nykyisin (mikäli et pääse töihin, koska armeijan takia työnantaja ei palkkaa). Ja nuo ilmaiset opinnot ovat oikeasti jotain niin kyseenalaisia ettei niitä voi ottaa todesta jos ei ole oikeasti (kehitysvammainen) en haluaisi loukata mutta näin se vaan on.

Noh en voi oikeastaan edes mennä ulkomaille (edes opiskelemaan/työntekijäksi) koska menettäisin tuet ja joutuisin ottamaan lainaa sen vuoksi, jonka saaminen työttömällä on vaikeaa nykyisin. Toki voisin tehdä sen pimeästi siten etten ilmoittaisi siitä työkkärille, mutta tätä keinoahan ei voi suositella, koska siitä voi jäädä jopa 0.0001% mahdollisuudella kiinni. Toki tähänkin tarvitaan rahaa jota voi tehdä pimeästi jos onnistaa.

Noh harrastuksetkin (varsinkin liikunta) maksaa usein jo satoja euroja vuodessa, jonka vuoksi sitä on vaikeaa tehdä jos ei ole varaa (kavereiden kanssa toki voisi tehdä ilmaiseksi kaiken saman, mutta nykyasenteella mitä ihmisillä on niin se on hyvin vaikeaa). Jos joku ei usko niin esim kamppailulajien harrastaminen maksaa ensin 100e ½vuotta ja sen lisäksi tavarat ja matkakustannukset toiset 100e ja koska nämäkin pitää usein maksaa jo etukäteen niin se tarkoittaisi ilman ruokaa elämistä kuukauden, koska sossusta ei saa rahaa jos rahat menee muuhun kuin elämiseen. Toki urheilen päivittäin mutta se ei ole sama asia kuin harrastaa jotakin.

Mitä voin tehdä? Olen 19 vuotias työtön.

En voi siis tehdä töitä (koska kukaan ei palkkaa 3kk työntekijää, joka on menossa armeijaan)

En voi matkustella (koska menetän tuet ja en valitettavasti onnistunut saamaan "pimeää" työpaikkaa)

En voi opiskella (koska se maksaa nykyisin 85e/kurssi, joka kestää sen 1viikon) (toki kävin itsekkin avoimessa opiskelemassa ja oli oikein hyvä kurssi mutta ilman vanhempia en olisi voinut tehdä sitä)

En voi lomailla (muulla tavalla kuin makoilemalla päivästä toiseen sohvalla tai pelailemalla tietokoneella 24/7 jonka lopetin muutama vuosi sitten)

Olen valmistunut koulusta 10 arvosanoin ja kaikki on niin hyvin kuin ne voisi olla papereissa, mutta teoriassa en voi tehdä mitään ennen armeijaa. Lähtisin ilomielin vaikka kiinaan opiskelemaan kamppailulajeja, joka maksaisi noin 400e kuukausi kaikkine kuluineen, mutta koska minulla on asunto niin tukien menettäminen tulisi kalliiksi ja jos tekisin tuon pimeästi niin sitten toki kaikki olisi mukavasti ja ei tarvitsisi kuin vanhemmilta saada 200e kuussa lisätuloina tileille jotka ei ole minun nimissä.

Noh onhan ainakin aikaa chattailla kavereiden kanssa ja kirjoitella tämmösiä turhia viestejä, joihin ei kumminkaan mitään järkevää saada vastattua.

Samassa tilanteessa oleville vinkkinä voisin sanoa, että kannattaa jotain hyvin halpaa tai ilmaista rentouttavaa käsityötä tehdä (esim puupalojen veistämistä) mutta älkää myykö niitä, koska voidaan vahingossa tulkita byrokratiassa väärin.

Mari Puustinen

Perjantai 18 Syyskuu 2009 5:29:34 pm

Hei!

Tulkitsen kommenttisi ennemminkin (provosoivaksi?) kannanotoksi ylläolevaan artikkeliin kuin pyynnöksi saada näkökulmia tilanteeseesi, mutta haluan silti vastata viestiisi.

Olisi mielenkiintoista tietää, jäitkö ilman opiskelupaikkaa vai päätitkö pitää tietoisesti välivuoden. Mikäli päätös välivuodesta ei ollut tietoinen, ymmärrän hyvin, että tekemättömyys turhauttaa. Joskus tarkoituksellinenkin välivuosi voi osoittautua erilaiseksi kuin olisi toivonut, kun suuret suunnitelmat eivät syystä tai toisesta toteudukaan. Joillekin kolmen kuukauden "loma" olisi unelmien täyttymys, toisia taas päämäärätön hengailu stressaa ja turhauttaa. Samalla tavalla työttymyys ylipäänsä voidaan kokea monin eri tavoin.

Avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskeleminen välivuoden (tai lyhyemmän joutilaan ajanjakson) aikana on erittäin suositeltavaa, mutta maksaa tosiaan jonkin verran. Toteat, että työn (ja sitä myöten rahan) saaminen kolmeksi kuukaudeksi on mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa, mutta itse uskon, että jotain työtä noinkin lyhyeksi ajaksi on ainakin aivan pieniä paikkakuntia lukuunottamatta mahdollista saada - tämä kuitenkin edellyttää, että on valmis tekemään ei-niin-mielenkiintoisiakin hommia, kuten lehtien jakamista tai puhelinmyyntiä. Opiskelu työn ohella on tavallisesti raskasta, mutta kun on motivoitunut, sitäkin jaksaa. Suosittelisin siis tutkimaan paikallislehtiä ja/tai vierailemaan vielä työkkärissä ja olemaan avoin kaikenlaisille työtehtäville. Toinen vaihtoehto on tietysti kartoittaa mahdollisuutta vierailla vielä vanhempien tai muiden läheisten kukkarolla. Tulevaisuudessa rahatilanne on toivottavasti sen verran parempi, että lainat voi maksaa takaisin. Tai sitten voi yrittää muilla tavoin olla toisille avuksi ja hyödyksi.

Pimeän työn tekemistä ei voi pitää missään olosuhteissa kannatettavana.

Positiivista tilanteessasi on ainakin se, että liikunta pitää sinut aktiivisena ja huippuluokan paperit avaavat sinulle monenlaisia mahdollisuuksia opiskelun suhteen. Asennettakin sinulta tuntuu löytyvän. :)

Koska mitä ilmeisemmin tarvitsisit rahaa, voin vain kannustaa työnhakuun. Uskon, että työ- ja elinkeinotoimistoista löytyy monenlaista tarjontaa ja vaihtoehtoja myös perinteiselle työnvälitykselle. Ei kun kyselemään vaan vielä!

Mari
Opiskelupaikkaneuvoja


Kommentoi
eZHumanCAPTCHACode

* huomioi isot ja pienet kirjaimet

Pakollisia tietoja* ei julkaista
Lisätietoja (ei julkaista)

Haluan tietää lisää opiskelu- ja työmahdollisuuksista liittymällä Opiskelupaikan tiedotuslistalle. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille.
 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo