Opiskelupaikasta sinä löydät tiedot eri koulutuksista, oppilaitoksista, pääsykokeista sekä opiskelijatarinat ja työelämätiedon.
Välivuodesta ennen korkeakouluopintoja kannattaa ottaa kaikki irti. Suomalaiset Armi ja Aino matkasivat EF:n kautta eri puolille maailmaa opiskelemaan kieltä ja imemään itseensä vieraan kulttuurin hajuja, makuja ja elämyksiä. Seuraava lähtö on tammikuussa, onko passisi voimassa?
Älä murehdi välivuotta, vaan lähde 6 tai 9 kuukaudeksi ulkomaille, opiskelemaan vierasta kieltä ja kulttuuria ja itsenäistymään. EF Opintovuosi Ulkomailla -ohjelma on turvallinen, mutta jännittävä tapa lähteä seikkailemaan. Kuukausien aikana kielitaitosi hioutuu huippuunsa ja siitä on hyötyä myös jatko-opinnoissa ja työelämässä.
Seuraava lähtö ulkomaille on tammikuussa. Hakuprosessi kestää vain viikon, joten vielä ehdit jutella läheistesi kanssa ja tehdä päätöksen lähdöstä. Kohdemaan ja ohjelman valitset sinä!
Tänä syksynä EF:n kautta ulkomaille lähteneet Armi Kailio 19 ja Aino Myllynen, 17, bloggaavat EF Educationin nettisivuilla. Tässä esimakua heidän ajatuksistaan:
Ote Armin blogista 4.10.2010
”Viikko ja yksi päivä opiskelua takana. Tuntuu ihanalta olla pitkästä aikaa koulumaailmassa, vaikkakin nyt kouluni on täysin erilainen kuin mihin olen 12 vuoden opiskeluaikanani tottunut. Oppitunnit kuitenkin ovat yllättävän samanlaisia. Suurin eroavaisuus lukion englannin tunneilla ja tämänhetkisillä englannin tunneillani on se, että nyt KAIKKI on englanniksi, ei sanaakaan omalla äidinkielelläni. Jos ei tiedä jotain sanaa, se selitetään luonnollisesti englanniksi.
Viime torstaina meillä oli koulun järjestämä Welcome Party vancouverilaisessa ravintola/baarissa, White Spotissa. Ennen juhlia olin istumassa iltaa ranskalaisen ystäväni asunnossa. Hän kokkasi minulle ranskalaisen illallisen. Oli muuten hyvää! Juteltiin koti-ikävästä, Vancouverista, koulusta, kotimaistamme jne. Kun olimme kävelemässä White Spotiin, ajattelin, että enpä olisi vuosi sitten voinut uskoa, että olisin tänä syksynä Vancouverin kaduilla ranskalaisen tytön kanssa kävelemässä paikalliseen ravintolaan. Kuinka kiehtovaa, että tulevaisuutta ei vaan koskaan voi tietää!”
Ote Ainon blogista 27.9.2010
(Aino kuvassa kolmas vasemmalta)
”Tämä tuntuu olevan juuri täydellinen perhe, juuri minulle. Talo on laaksossa, joten täällä tulee pimeä aikasemmin, eikä ole niin tukahduttavan kuuma koko ajan. Asunto on suuri, täällä on varmaankin noin viisi makuuhuonetta, joista kaksi on käytössä meillä oppilailla. Huonekaverinani on saksalainen 29-vuotias Bernadette ja viereisessä huoneessa asuu saksalainen Susanne ja japanilainen Hidemi.
Näillä on täällä oma puutarha rinteessä, joten saamme aina tuoreita banaaneja, passion hedelmiä, mangoja, avokadoja, papajoita, star fruitseja ja kurpitsoja esim aamupalaksi. Hostisä, Randy, tekee aina smoothiet meille ja äiti, Lori, ajeluttaa meitä ympäri saarta. Aivan ihanaa! :)
Sunnuntaina Lori jälleen kyseli, että mitä haluaisimme tehdä ja valitsimme rentouttavan rantapäivän. Lori ajoi meidät noin tunnin ajomatkan päässä olevalle Lanikai beachille, joka on valittu maailman kauneimmaksi beachiksi - ja se todella oli jotain! Ihanan pehmeää hiekkarantaa kilometrikaupalla, palmuja ja sopivan tyyni vesi. Aivan ihanat pari tuntia vietettiin vain loikoillen ja rentoutuen, jet lagista palautuen. Tosin iho paloi jälleen kerran, mutta ehkä se kohta tottuu tähän paahteeseen.
Ensi viikolla mennään Susannen kanssa varmaankin ekalle surffitunnille, huomenna kierrellään ja vertaillaan hintoja. Oon niin innoissani surffauksesta, se on varmaan ihanaa, niin kuin kaikki täällä maanpäällisessä taivaassa! :)”