Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

AMK opintopisteet

Kirjoittaja Viesti

Keskiviikko 14 Heinäkuu 2010 6:25:41 pm

Onko mitään AMK:ta pk seudulla jossa voisi käydä kursseja jotka hyäksiluetaan aaltoyliopistossa ? ettei tarvitsisi pitää välivuotta kun en päässyt sisään aaltoyliopistoon. ?

Tiistai 20 Heinäkuu 2010 6:35:31 pm

Hei!

Hienoa, että olet aloittanut jo hyvissä ajoin suunnittelemaan tulevaa vuotta opintojesi suhteen. Tulkitsin kysymyksestäsi, että viittaat Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun, mutta et mainitse mille alalle olisit pyrkimässä.

Suoraa ja yksiselitteistä vastausta kysymykseesi ei valitettavasti ole. Yksittäisten kurssien kohdalla tarkastellaan hyväksiluvuissa kurssien sisältöjä ja laajuuksia. On otettava huomioon, että kurssien sisällöt voivat vaihdella eri oppilaitoksissa, vaikka laajuudeltaan(opintopistemäärältään) kurssit olisivatkin vertailukelpoisia. Oppilaitosten sisällä voi olla myös omia sääntöjä ja periaatteita opintojen korvaavuus kysymyksissä. Ammattikorkeakouluopinnot voisivat toimia ainakin valmistavina opintoina tuleviin yliopisto-opintoihin ja saisit kokemusta sinua kiinnostavalta alalta. Muistathan myös, että ammattikorkeakoulujen täydennyshaku on 2.-5.8.2010.

Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Avoin yliopisto  on yksi mahdollisuus saada teknillisen korkeakoulun tasoista opetusta ja opintosuoritukset olisivat myöhemmin vertailukelpoisia perusopintojen kurssien kanssa. Väyläopintojen  kautta olisi mahdollisuus edetä jopa tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon, mutta tässä on tutkinto-ohjelmakohtaisia rajauksia. Kurssitarjonnasta näet löytyykö avoimessa yliopistossa sinun oman alasi opintoja.

Onnea tuleviin opintoihin ja hyvää kesän jatkoa.

Janne

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
10
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit