|
|
Tiistai 09 Helmikuu 2010 3:08:33 pm
Hei! Yksi hyöty aiemmista opinnoista voi olla mainitsemasi opintojen hyväksiluku. Aiempien opintojen hyväksilukeminen on kuitenkin oppilaitoskohtaista. Hyväksiluettavien kurssien määrä riippuu esimerkiksi siitä, minkä tasoisia opintoja (ammatillinen, amk vai yliopisto) opiskelija on suorittanut, ja mitä hän haluaisi lukea niillä hyväksi. Ammattikorkeakoulujen tutkinnoissa on joitain kaikille yhteisiä kursseja, jotka todennäköisesti voi saada hyväksiluetuksi, jos vaihtaa ammattikorkeakoulusta toiseen. Tällaisia kursseja voivat olla esimerkiksi tietotekniikka, suullinen ja kirjallinen viestintä, ruotsi ja englanti. Myös vapaasti valittavat opinnot voivat olla korvattavissa aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Joistain kursseista hyväksilukeminen voi olla myös osittainen. Muiden kurssien korvaavuus on yleensä kyseisten kurssien vastuuopettajien päätettävissä. Jos tarkoituksenasi olisi vaihtaa ammattikorkeakoulusta toiseen, mutta koulutusohjelma pysyisi samana, olisi hyväksiluettavien opintojen määrä luonnollisesti suurempi. Koulutusohjelmien sisällöissä on kuitenkin eroja ammattikorkeakoulujen välillä, joten ei ole automaattista, että eri kaupungissa suoritetut, esimerkiksi liiketalouden ensimmäisen vuoden opinnot, korvaisivat suoraan vuoden verran opintoja toisessa ammattikorkeakoulussa. Myös avoimessa yliopistossa suoritettujen kurssien hyväksilukeminen riippuu siitä, minkä koulutusohjelman kursseja opinnoilla haluttaisiin hyväksilukea. Esimerkiksi kurssien sisältöjen vastaavuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon opintoja hyväksiluetaan. Jos tiedät jo tässä vaiheessa, mitä opintoja haluaisit avoimen yliopiston puolella suorittaa, ja mihin haluaisit hakeutua tämän jälkeen, voit halutessasi olla yhteydessä kyseisiin oppilaitokseen ja tiedustella heiltä alustavasti, miltä hyväksiluvut näyttäisivät. Aiemmista suoritetuista opinnoista voi olla yhteihaun kannalta hyötyä esimerkiksi siinä mielessä, että mahdollisessa valintakokeen haastattelussa hakija voi pyrkiä todistamaan motivoituneisuutensa aiempien opintojen perusteella. Hakuihin liittyen avoimen yliopiston opinnot voivat edesauttaa sisäänpääsyä yliopistoon avoimen yliopiston väylän kautta. Avoimen yliopiston väylällä tarkoitetaan hakemista yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Hakija hyväksytään tällöin yliopiston tutkinto-opiskelijaksi ilman valintakoetta, lukuun ottamatta mahdollista haastattelua tai muuta soveltuvuusarviointia. Avoimen yliopiston väylän kautta yliopistoon pyrkivällä tulee olla hakuhetkellä suoritettuina avoimen yliopiston kautta tiedekunnan määräämät opinnot. Väylän kautta hakemiseen vaadittavat opinnot ja opintojen määrä vaihtelevat tiedekunnittain ja oppiaineittain. Mikäli hakijoita on paljon eikä kaikkia hakijoita voida ottaa opiskelijoiksi, perustuu valinta yleensä opintomenestykseen ja opintojen laajuuteen. Jos siis opiskelisit tarpeeksi opintoja avoimen puolella, voisit tietyin ehdoin mahdollisesti siirtyä varsinaiseksi opiskelijaksi yliopistoon. Jos vaihtoehto voisi olla kohdallasi mahdollinen, tarkistathan sinua kiinnostavan koulutusohjelman käytännöt yliopiston hakuoppaasta. Yleispätevää vastausta koskien ammattikorkeakoulusta toiseen siirtymistä on mahdotonta antaa, sillä kyse on eri oppilaitosten käytänteistä. Siirtyminen riippuu aina vastaanottavasta ammattikorkeakoulusta. Siirron onnistumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, onko vastaanottavassa ammattikorkeakoulussa tilaa uusille opiskelijoille. Joissain tapauksessa siirtoa hakevan täytyy suorittaa valintakoe siinä ammattikorkeakoulussa, johon hän anoo siirtoa. Eri ammattikorkeakoulujen sivuilta voi mahdollisesti löytyä tietoa koskien heidän siirtokäytänteitään. Jos siirtyminen ammattikorkeakoulusta toiseen tulee tulevaisuudessa ajankohtaiseksi itsellesi, kannattaa sinun turvautua ammattikorkeakoulusi opintopalveluihin ja kysyä tuolloin ajankohtaista tietoa heiltä. Toivottavasti vastaus selvensi ajatuksiasi kysymyksesi suhteen:) Mukavaa talven aikaa, Suvi Opiskelupaikkaneuvoja
|