Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Arkkitehdiksi opiskelemaan?

Kirjoittaja Viesti

Keskiviikko 14 Heinäkuu 2010 9:49:40 pm

Hei,
Olen juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, ja eteeni tuli nyt välivuosi. Olen alkanut miettiä uusiksi sitä, mihin alaan haluan ylipäätään suuntautua, ja taidan olla valmis hylkäämään psykologian, jota alunperin olin yrittänyt hakeutua lukemaan.
Tuntuu, että kaipaisin jotakin vähemmän akateemista, jotain missä kenties voisin hyödyntää paremmin luovuuttani. En ole koskaan ottanut mitään kuvataidekursseja, mutta olen mielestäni taitava piirtämään, lähipiirinikin on kannustanut minua. Lähinnä sen tähden arkkitehdiksi opiskeleminen on tässä vaiheessa alkanut tuntua oikealta suunnalta. Hahmotan mielestäni hyvin tilaa ja matematiikkakin on sujunut minulta hyvin (kirjoitin nyt pitkästä matematiikasta M:n).
Kuitenkin minua askarruttaa ensinnäkin se, että fysiikkaa (tai biologiaa/kemiaa/maantiedettä) en ole lukiossa opiskellut pakollisia kursseja pidemmälle, ja ilmeisesti siitä olisi arkkitehtinä hyötyä, vaikkei sitä suorastaan opiskelijavalinnoissa edellytetäkään. Olenkohan saattanut jäädä paitsi jostakin olennaisesta, ja voinko siinä näin välivuotena kiriä?
Olisiko jotain muita vinkkejä, miten muuten voisin nyt valmistautua arkkitehdiksi hakemiseen? Asun Helsingissä, mikä luultavasti rajoittaa mahdollisuuksiani vaikkapa avoimen yliopiston tarjonnan suhteen.
Kiitokset etukäteen

Tiistai 20 Heinäkuu 2010 10:53:16 pm

Hei!

Onnittelut ylioppilastutkinnosta, se on jo hieno saavutus!

Mielenkiinnon kohteet muuttuvat ajan myötä ja oma ala voi löytyä yllättävästikin. Välivuoden aikana sinulla on nyt hyvä mahdollisuus pohtia rauhassa tulevia valintojasi. On myös hienoa kuulla, että saat lähipiiriltäsikin tukea tulevaisuutesi suunnitteluun, se on erittäin arvokasta. 

Mainitsemistasi lukion oppiaineista, ainakin kevään 2010 valintakoevaiheessa on kysytty jo matematiikan ja maantiedon (maisema-arkkitehtuurin hakukohde) hallintaa. Matematiikasta on vaadittu pitkän oppimäärän tiedot ja maantiedosta on valintakokeessa pitänyt hallita lukion maantiedon 1.kurssin kirja. On otettava huomioon, että nämä vaatimukset voivat muuttua tuleviin valintakokeisiin.

Lukion oppiaineista olisi varmasti tukea myös varsinaisissa opinnoissa, mutta opintojen etenemisen kannalta kyseisten aineiden täydellistä hallintaa ei edellytetä. Täytyy olla valmis tekemään töitä ja motivoitunut oppimaan, niin varmasti selviää vaikeammillakin kursseilla. 

Selvittääksesi hieman tarkemmin mistä arkkitehdiksi opiskelussa on kyse, voit tutustua Diplomi-insinööri- ja Arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan sivuille . Linkkejä seuraamalla pääset oppilaitosten kotisivuille ja tutustumaan tarkemmin eri suuntautumisvaihtoehtoihin. Yliopistojen kotisivuilta pääset myös tutustumaan opinto-oppaisiin, joista näet opintojen sisällöt ja mm. yksittäisten kurssien kuvaukset. Näin saat hieman yleiskuvaa siitä, mitä opinnot pitävät sisällään ja mitä mahdollisuuksia eri suuntautumisvaihtoehdot tarjoavat. Arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan linkistä pääset tutustumaan myös valintakokeisiin ja aikaisempien vuosien valintakoerkistoihin, joista voi olla paljon hyötyä valintakokeisiin valmistaumisessa.

Toinen luovuutta vaativa vaihtoehto voisi olla teollisen muotoilijan koulutus . Teollisessa muotoilussa keskitytään tuotekehittelyyn. Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun muotoilun opintoja on mahdollista suorittaa yliopiston järjestämässä Avoimessa yliopisto-opetuksessa , joten tämä voisi olla mahdollista sinulle jo kuluvan vuoden aikana.

Arkkitehtikoulutukseen hakeutumiseen voit valmistautua pitämällä kiinni piirustusharrastuksestasi ja harjoitella esimerkiksi aikaisempien vuosien valintakokeiden tehtävien tekemistä. Matematiikkaa on myös hyvä kertailla ja tutustua ajoissa yleisesti valintakokeen vaatimuksiin, jotta sinulle jää tarpeeksi aikaa valmistautua niihin.

Toivottavasti mieleinen ala löytyy ja pääset toteuttamaan luovuuttasi. Onnea matkaan!

Terveisin

Janne

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
11
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo