|
Sunnuntai 10 Lokakuu 2010 1:15:50 pm
Hei! Hienoa että olet lähtenyt etsimään vastauksia jatko-opintoihin liittyviin kysymyksiin! Valintojen tekeminen voi tuntua hankalalta, etenkin kun tarjolla on useita vaihtoehtoja. Ensimmäisenä kannattaa lähteä tutustumaan sekä lukion että toisen asteen ammatillisen koulutuksen sisältöihin huolella ja miettiä mikä olisi juuri sinulle paras vaihtoehto tavoitellessasi graafisen suunnittelun alaa. Sinulla on myös mahdollisuus yhdistää nämä kaksi tutkintoa, eli opiskella lukiossa ammatillisten opintojesi ohessa, ja näin saavuttaa kaksoistutkinnon.
Kannattaa tutustua myös tähän mahdollisuuteen! Lukio-opinnot ovat yleissivistävää koulutusta, josta voi jatkaa eteenpäin yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoihin taikka ammatillisen koulutuksen lukio- ja ylioppilaspohjaisiin opintoihin. Suomesta löytyy myös taideaineita opettavia erityislukioita. Taidelukiot
ovat muiden lukioiden tavoin yleissivistäviä oppilaitoksia, jotka antavat opiskelijoille tiedolliset valmiudet ylioppilastutkinnon suorittamiseen ja mahdollisuuden kehittää monipuolisesti taiteellisia taipumuksiaan. Opintoluotsin sivuilta löytyy mielenkiintoinen artikkeli
abiturientin värikkäästä syksystä taidelukiossa. Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa kuvallisen ilmaisun perustutkinnon
, josta valmistutaan kuva-artesaaniksi. Kuvallisen ilmaisun koulutuksessa on kolme koulutusohjelmaa, jossa yksi on suuntautunut nimenomaan graafiseen suunnitteluun. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnossa
opiskelija voi myös valita graafisen suunnittelun omaksi erikoistumisalakseen. Perustutkintojen laajuus on 120 opintoviikkoa ja kesto 2-3 vuotta. Lukioaineet mahdollistavat hyvän pohjan esimerkiksi ammattikorkeakoulun kieliopinnoille ja opinnäytetyön kirjoittamiselle. Ammatillinen tutkinto antaa puolestaan hyvän näkemyksen alalla tehtävästä perustyöstä. Kannattaa tehdä listaa eri vaihtoehtojen hyvistä ja huonoista puolista! Esittelen vielä seuraavaksi graafisen suunnittelun koulutusmahdollisuuksia ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, josta viestinnän koulutusohjelmasta
valmistutaan medianomiksi (AMK) ja muotoilun koulutusohjelmasta
valmistutaan joko artenomiksi (AMK) tai muotoilijaksi (AMK). Molemmissa koulutusohjelmissa on mahdollista suuntautua graafiseen suunnitteluun, hieman eri näkökulmista käsin. Graafista suunnittelua voi opiskella ammattikorkeakoulun lisäksi seuraavissa yliopistoissa: Lapin yliopisto
ja Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu eli TaiK
. Tarkat tiedot opinnoista löytyvät yliopistojen verkkosivuilta. Kansanopistot tarjoavat myös jonkin verran graafisen suunnittelun kursseja. Kurssimuotoiset opintolinjat ovat useimmiten yleissivistäviä ja antavat perustietoa ammatillisesta koulutuksesta. Lisätietoa kursseista löydät täältä
. Toivottavasti vastauksestani on sinulle hyötyä etsiessäsi omaa tietäsi kohti jatko-opintoja! Ystävällisin terveisin Nora Opiskelupaikkaneuvoja
|