Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Kätilökoulutus

Kirjoittaja Viesti

Keskiviikko 03 Joulukuu 2008 10:30:12 am

Hei! Alkaakohan Tampereella kätilön opintoja ensi syksyllä? Tuolta nettisivuilta sain sellaisen käsityksen että ne alkaisi vaan talvella? Kuinka helppo/vaikea sinne on päästä opiskelemaan?

Keskiviikko 03 Joulukuu 2008 1:29:43 pm

Hei!
Tilanne tosiaan on se, aivan niin kuin olit ymmärtänytkin, että Tampereella kätilökoulutus alkaa ensi vuonna vain keväällä. Muualla Suomessa hoitotyön koulutusohjelma kätilötyön suuntautumisvaihtoehdolla alkaa syksyllä 2009 Kuopiossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Turussa ja ruotsinkielisenä Vaasassa.

Pääsykokeeseen kutsutaan ylioppilastutkinnon arvosanojen ja kaikkien aineiden keskiarvon perusteella. Valintakokeeseen kutsutaan hakijoita nelinkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintaperusteet vaihtelevat jonkin verran kouluittain. Lisätietoja opiskelijavalinnan perusteista löydät kunkin ammattikorkeakoulun nettisivuilta. Esimerkiksi Oulussa lisäpisteitä saa työkokemuksesta. Suurin painoarvo opiskelijavalinnassa annetaan kuitenkin kaikissa kouluissa valintakoemenestykselle, josta saatava maksimipistemäärä on moninkertainen verrattuna esim. yo-kokeen tuloksesta saataviin maksimipisteisiin.

Valintakokeeseen kannattaa siis tämän vuoksi valmistautua huolellisesti. Pääsykoekirjoihin pohjautuvan kokeen lisäksi valintakokeeseen sisältyy kirjallinen ennakkotehtävä sekä henkilökohtainen haastattelu.

Tampereella viime vuonna ensisijaisia hakijoita oli 208 ja aloituspaikkoja 20. Kaikkiaan hakijoita oli 459. Ylioppilastutkinnolla hakeneiden alin pistemäärä valintakokeisiin kutsumiseksi oli 29 pistettä. Opiskelupaikan sai 50 pisteellä.

Helsingissä hakijoita oli 541 (ensisijaisia 256) ja opiskelemaan valittiin 40. Kuopiossa hakijoita oli 361 (ensisijaisia 126) ja opiskelemaan valittiin 25. Jyväskylässä vastaavat luvut olivat 449 (140) ja 20 sekä Oulussa 465 (135) ja 39. Turussa hakijoita oli 499 (ensisijaisia 186) ja opiskelemaan valittiin 20.

Täytyy kuitenkin muistaa, että hakeneiden määrässä ja valintaperusteissa tapahtuu vuosittain pientä liikettä molempiin suuntiin, joten pistemäärätietoja ja opiskelemaan päässeiden prosenttiosuuksia voi pitää vain suuntaa-antavina.

Onnea matkaan!

Teija
Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
106
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit