|
Tiistai 09 Helmikuu 2010 8:04:54 pm
Hei! Ylioppilastutkintotodistuksesta ei todellakaan tuota ruotsin kieltä pisteytetä kauppatieteellisellä alalla
. Pisteethän määräytyvät seuraavasti: "Huomioon otetaan äidinkielen ja matematiikan koe sekä kolme muuta parhaat pisteet antavaa koetta, joista kaksi voi olla reaaliaineen koetta.
" Kauppatieteellinen on kansainvälinen ala ja kauppatieteiden kotisivuja luettaessa näkeekin usein maininnan vieraiden kielten hyvästä hallinnasta yhtenä opiskelujen ja työelämän vaatimuksena. Kauppatieteellisessä koulutuksessa onkin tavanomaista, että luentoja voi olla englanniksi, samoin kuin tenttikirjoja. Kansainvälisyyteen kannustetaan mm. erilaisten kurssien kautta. Koska ruotsi on toinen kotimainen kielemme, niin sanotun virkamiesruotsin hallinta kuuluu myös kauppatieteelliseen koulutukseen. Tutkintojen kieli- ja viestintäopinnoissa on yleensä joitakin kursseja tai opintopisteitä ruotsin kieltä, laajuudet vaihtelevat jonkin verran yliopistoittain. Parhaimman kuvan saat, kun käyt tutustumassa sen/niiden kauppatieteellisten opinto-oppaisiin, joihin olet mahdollisesti pyrkimässä, samalla saat myös käsityksen vieraiden kielten osuudesta opiskelussa. Yleensä nuo opinto-oppaat löytyvät "Opiskelijaksi"-osion (tmv.) takaa. Kaikki kauppatieteellistä koulutusta
antavat yliopistot löydät esimerkiksi tuolta kauppatieteet.fi sivustolta, jolla oletkin jo vieraillut. Myös ekonomit.net
sivustosta voi olla sinulle hyötyä, sieltä löytyy tietoa kauppatieteiden opiskelusta, tulevista työpaikoista jne. Ruotsin kieltä opiskellaan siis myös kauppatieteellisessä koulutuksessa, mutta en usko tuon koituvan "kohtaloksesi" koulutuksessa, ruotsin kursseista on selvitty ennenkin! :) Kun olet valmis tekemään töitä tuon ruotsin kielen eteen, uskon, että selviydyt hyvin kursseista. Alan sanasto tulee tutuksi opiskelemalla ja kun kielen käyttö liittyy kiinnostavaan aiheeseen eli omaan tulevaan ammattiin, uskon, että motivaatio opiskeluun löytyy helpostikin. Tsemppiä hakuun ja tuleviin opintoihin!
Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja
|