|
|
Torstai 15 Heinäkuu 2010 10:12:57 am
Terve Tuomas! Onneksi olkoon kahdesta opiskelupaikasta! Se on hieno saavutus! Ja on hienoa myös kuulla, että nyt kun sinulla on vara valita, pohdit tätä valintaa tulevaisuuden näkökulmasta miettien, miten hyödyttäisit näillä vuoden opinnoillasi tulevia opintojasi kaikista eniten. Ihan ensiksi on todettava, että kemia ei ole minulle ainesisällöllisesti kovinkaan tuttu aine, joten en voi antaa täsmällisiä vastauksia siitä, kummassako yliopistossa opiskelu vastaisi parhaiten Helsingin yliopiston opintoja. Jätän tämän ainesisällöllisen pohdinnan ja tutkailun siis sinulle, mutta pystyn neuvomaan, mitä kautta voisit näitä asioita tutkailla.
Jo kemian laitoksien etusivuilla usein kerrotaan, mihin kemian osa-alueisiin ko. yliopistossa opiskelu suuntautuu. Helsingissä kerrotaan näin:
"Laitos tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kemian perus- ja jatko-opintoihin analyyttisessä, epäorgaanisessa, fysikaalisessa, orgaanisessa, polymeeri- ja radiokemiassa sekä kemian opettajankoulutuksessa. Laitokselta valmistuu kemian teollisuuden, tutkimuksen ja opetuksen asiantuntijoita, jotka ovat valmiita vastaamaan alansa haasteisiin myös esimerkiksi ympäristötieteissä, teknisissä tieteissä, lääketieteessä ja biotieteissä.
"
Jyväskylä mainostaa omaa kemian opetustaan ja tutkimustaan puolestaan näin:
"Kemian laitoksen opetus ja tutkimus perustuu epäorgaaniseen ja analyyttiseen, fysikaaliseen, orgaaniseen sekä soveltavaan kemiaan.
Kemian opintojen perustan muodostavat kaikille yhteiset opinnot kahden-kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Opetus painottuu epärorgaaniseen ja analyyttiseen, fysikaaliseen sekä orgaaniseen kemiaan ja sisältää luentojen lisäksi laboratoriotöitä ja laskuharjoituksia pienryhmissä.
"
Ja Joensuu näin:
"Laitoksella on neljä linjaa: epäorgaaninen kemia, fysikaalinen kemia, materiaalikemia ja orgaaninen kemia.Kemian laitoksella tutkitaan mm. proteiinien rakenteita ja ominaisuuksia atomitasolla sekä kehitetään uusia erikoismateriaaleja ja katalyyttejä kemian teollisuuden tarpeisiin. Kemistin ja kemistitutkijan koulutusvaihtoehdoissa opiskelija valitsee opintojen syventävässä vaiheessa epäorgaanisen kemian, fysikaalisen kemian, materiaalikemian tai orgaanisen kemian linjan.
"
Helsinki vaikuttaisi olevan siis näistä kaikista se laaja-alaisin. Kun tutustut kuitenkin jokaisen yliopiston opinto-oppaaseen ja opetussuunnitelmiin, voit tutkailla, mitä kaikkea ensimmäisen vuoden aikana ko. yliopistossa opiskellaan. Hyvin useinhan ensimmäinen vuosi koostuu kaikille yhteisistä
opinnoista, joilla luodaan pohjaa opinnoille, perustietojen kertaamista, uuteen tutustumista, laajojen suuntaviivojen luomista yleensäkin, joiden pohjalta lähdetään sitten kehittämään asiantuntijuutta. Viimeistään syventävien opintojen aikana opiskelijalla on mahdollisuus keskittyä juuri itseään kiinnostavaan kemian alueeseen. Ensimmäisen vuoden opintoihin kuuluu hyvin usein myös kieli- ja viestintäopinnot, jotka on suoritettava jokaisessa yliopistossa. Helsingin yliopiston opinto-oppaan löydät tästä osoitteesta: http://www.helsinki.fi/kemia/opiskelu/index.htm , Jyväskylän tästä: http://opinto-opas.jyu.fi/science/2009-2010/opas/html/ , ja Joensuun täältä osoitteesta: http://www.uef.fi/opiskelu/2009-2010 .
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen on nykyisin yhä enemmän esille, opiskelijat kun liikkuvat paljon, ovat tehneet erilaisia tutkintoja jo alle jne. Aiempien opintojen korvaaminen ja hyväksilukeminen on kuitenkin yhä edelleen oppilaitoksen ja opiskeltavan aineen oma asia, eli he saavat itse päättää siitä, miten aiempia opintoja katsotaan kuuluvaksi ja tarpeeksi yhdenmukaiseksi heidän opintoihinsa nähden. Tähän kysymykseen en siis voi valitettavasti antaa vastausta. Joka tapauksessa, hyväksilukuja tehdään ihan varmasti, joten opinnot Joensuussa tai Jyväskylässä eivät varmasti mene hukkaan. Helsingin yliopiston kemian laitoksen opinto-oppaassa kerrotaan vain, että "Opiskelija voi saada korvatuksi opintojaksoja aikaisempien opintojen perusteella. Tällaisia opintoja voivat olla mm. ammattikorkeakoulussa, toisessa korkeakoulussa tai vaihto-opiskelijana suoritetut kemian opinnot. Muualla suoritettujen opintojen
hyväksilukemisesta neuvotellaan laitoksen opintoneuvojan kanssa
". Asiasta opinto-oppaan etusivulla: https://oodi-www.it.helsinki.fi/hy/frame.jsp?avattavaSivu=vl_kehys.jsp&Kieli=1&Opas=1567&vl_tila=1 . Toivottavasti tästä vastauksesta on sinulle hyötyä! Tsemppiä jatkoon ja opintoihin!
Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja
|