Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Kestäisikö kantti hoitoalalla?

Kirjoittaja Viesti

Tiistai 09 Maaliskuu 2010 10:03:54 pm

Hei!

Olen yrittänyt opiskella yliopistossa kasvatustieteitä kohta kaksi vuotta, ja koko sen ajan olen haikaillut ammattikorkean puolelle. Olen nimittäin todennut, että yksinäisen tentteihin pänttäämisen sijaan minulle sopisi paremmin koulumaisempi ja käytännönläheisempi opiskelu, että joskus valmistuisinkin johonkin ammattiin.

Olen ehtinyt puntaroida monia eri aloja, mutta nyt kevään mittaan olen alkanut tosissani harkita terveydenhoitoalaa, kuten esimerkiksi sairaan- tai terveydenhoitajan ammattia. Se työ tuntuisi tärkeältä ja mielekkäältä, eikä töistäkään luulisi tulevan pulaa.

Ongelmana kuitenkin on, että en voi olla varma, olisiko minusta alalle? Ruumiillista työtä en pelkää, päin vastoin se olisi jopa toivottavaa, mutta henkinen kanttini arveluttaa. Hoitotyössä kun tulee tekemään ja näkemään kaikenlaista, mutta minua on joskus alkanut heikottaa jo pelkästään koulun biologiantunnilla, puhumattakaan sitten siitä tilanteesta, kun minulta on otettu verikoetta...

Asenteen tasolla ei sinänsä pitäisi olla ongelmaa, en pelkää sotkea käsiäni, mutta en vain voi mitään tuollaisille heikotuskohtauksille. Niinpä kysyisinkin, pitääkö hoitoalalle ryhtyvän olla synnynnäinen kovanaama, vai onko mahdollista tottua kaikkeen siihen, mitä vastaan voi tulla?

Kiitos avusta jo etukäteen!

Keskiviikko 10 Maaliskuu 2010 7:37:45 pm

Heips!

Hienoa kuulla, että olet pohdiskellut nykyistä tilannettasi monelta kantilta! Ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelukäytänteiden välillä on useimmiten tosiaan suuriakin eroavaisuuksia, joten toisille esimerkiksi selkeämpi lukujärjestys sopii paremmin kun taas toinen tykkää opiskella omaan tahtiin itsenäisemmin. Onneksi vaihtoehtoja on runsaasti, niin että mahdollisimman monelle löytyy se juuri itselle parhaiten soveltuva opiskelupaikka:)

Kuten kaikissa muissakin ammateissa, myös sairaan- ja terveydenhoitajien joukosta löytyy mitä erilaisempia persoonallisuuksia ja osaajia. Mitään tiettyä persoonallisuutta ei siis hoitoalallekaan haeta. Pohtimasi seikat ovat kuitenkin varmasti tärkeitä asioita miettiä. Ammattinetin sairaanhoitajien ammattikuvauksessa työn vaatimuksista on mainittu esimerkiksi, että hoitotyössä tarvitaan sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä ja hyvää stressinsietokykyä. Päätöksentekokyvyn lisäksi tarvitaan ongelmanratkaisutaitoja sekä erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta. Tämän lisäksi esimerkiksi vuorovaikutustaitojen tärkeyttä korostetaan. Monenlaisista taidoista on siis hyötyä! Kuvailit, että verikokeen ottaminen tai koulun biologian tunnit ovat tuntuneet heikottavilta. Kohdallasi on ehkä hyvä miettiä, kuinka vaikealta kyseiset tilanteet ovat tuntuneet. Hoitotyön koulutusohjelmahan (ja usein sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan työ) sisältää mm. rokotteiden antamista. Tällöin opintoja varmasti helpottaa, jos kyseiset asiat eivät tunnu heikottavilta. On kuitenkin hyvinkin mahdollista, että ajan myötä tällaisissa tilanteissa oleminen helpottaisi ja tottuisit niihin. Olet myös tuntunut pohtivan hoitoalalle siirtymistä melko tarkkaan, joten ainakin motivaatiosi opiskelun suhteen vaikuttaisi olevan kohdallaan.

Sairaanhoitajilla ja terveydenhoitajilla voi myös olla hyvin vaihtelevia työtehtäviä, joten omaa työllistymistään voisi pyrkiä suuntaamaan sellaisiin paikkoihin, joissa työskentelminen tuntuisi hyvältä. Työtehtävien kirjosta löytyy tietoa esimerkiksi ed. ammattinetin linkin kautta.

On siis melko vaikeaa antaa vedenpitävää vastausta siihen, tottuuko ihminen kuvaamiisi asioihin. Tällaiset tilanteet ovat aina hyvin yksilöllisiä. Osalla ihmisistä on varmasti luonnostaan ns. viileämpi suhtautuminen sairaanhoitajantyössä vastaan tuleviin asioihin, mutta toisaalta tilanteista voi aina oppia ja työ tekijäänsä opettaa. On myös muistettava, että uuden opiskelun alkaessa ei koskaan voi olla varma, onko ala itselle soveltuva. Siksi välillä on otettava riskejä, ja toivottava, että jää kantaa:)

Toivotan sinulle oikein paljon onnea pohdintoihisi, mitä ikinä päätätkin tehdä!

Ystävällisin terveisin,

Suvi

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
29
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit