Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Kosmetologiksi

Kirjoittaja Viesti

Tiistai 09 Maaliskuu 2010 4:11:15 pm

Hei!

Voinko hakea kosmetologiksi nyt meneillään olevassa haussa, mutta lykätä ammattikouluopintoja vuodella eteenpäin?
Millainen palkka -ja työllisyysnäkymä kosmetologeilla on ja millaisia etenemismahdollisuuksia kosmetologeilla on ammattikorkean estenomin lisäksi?

Keskiviikko 10 Maaliskuu 2010 6:39:07 pm

Hei!

Mukavaa kuulla, että olet löytänyt mielenkiintoisen alan, jota haluisit opiskella:) Ammattiopistot voivat itse päättää, millainen käytäntö heillä on opintojen lykkäämisen suhteen. Useimmiten lykkäämisen syy vaikuttaa siihen, myönnetäänkö lykkäystä. Esimerkiksi armeija tai raskaus ovat syitä, joiden perusteella lykkäystä lähes poikkeuksetta myönnetään. Koska käytännöt voivat kuitenkin vaihdella, kehoittaisin sinua ottamaan yhteyttä siihen ammattiopistoon, johon ajattelit hakea. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät ammattiopiston kotisivuilta.

Ammattinetistä löytyy tietoa koskien kauneudenhoitoalaa ja kosmetologeja. Sivun tietojen mukaan vuoden 2009 alussa kosmetologien työllisyystilanne oli hyvä.Paikkakuntakohtaiset erot työllisyystilanteessa ovat kuitenkin suuret. Alan ammattilaiset työskentelevät pääasiassa liikkeen- tai ammatinharjoittajina, joten työpaikkoja toisen palveluksessa on vain vähän. Kaikki koulutuksen hankkineet eivät työllisty kosmetologin tehtäviin. Tulevaisuudessa työtilanne säilynee samanlaisena. Koska kosmetologit toimivat usein yrittäjinä, vaikutta kauneudenhoitoalalla menestymiseen jonkin verran esimerkiksi valmiudet toimia yrittäjänä. Hyvä liikeidea ja mahdollinen profiloituminen ovat siinä olennaisia. Kilpailun alalla uskotaan lisääntyvän.

Koska suurin osa kosmetologeista on itsenäisiä yrittäjiä, määräytyy palkka asiakasmäärästä ja muista liikkeenhoidon seikoista. Kosmetologeilla ei ole varsinaista työehtosopimusta, mutta alalla käytetään yleisesti hiusalan palkkataulukkoja. Palkan suuruus riippuu erikoiskoulutuksesta, henkilökohtaisista ominaisuuksista ja työskentelypaikkakunnasta. Yleensä palkka muodostuu peruspalkasta ja esim. tuotemyynnistä saadusta provisiosta. Kosmetologien säännöllisen työajan ansion keskiarvo oli 1 673 euroa v. 2006 (lähde: Tilastokeskus)

Kuten tiesitkin, selkein koulutusohjelma jatkaa opintojaan kosmetologille on ammattikorkeakoulun kauneudenhoitoalan koulutusohjelma, josta valmistutaan esteonomiksi. Varsinaisia kauneudenhoitoalan korkeampia koulutuksia ei Suomesta tuon ammattikorkeakoulun kauneudenhoitoalan lisäksi näkemykseni mukaan löydy. Kosmetologi voi kuitenkin syventää osaamistaan esimerkiksi erilaisten yksityisten kurssien ja koulutusten myötä. Uskoisin, että ulkomailta voisi löytyä lisää mahdollisia jatko-opintomahdollisuuksia. Jos ulkomailla opiskelu voisi kohdallasi tulla kysymykseen, kehoittaisin sinua tiedustelemaan asiasta CIMO:sta.

Mukavaa kevättä sinulle!

Ystävällisin terveisin,

Suvi

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
34
Bookmark and Share

Kommentit


Kirjoittaja Viesti
ajattelin alaa ennen?

Torstai 19 Toukokuu 2011 10:19:37 pm

Kosmetologin ammatti on "yleellisyys" ammatti. Tällä erää pelkkä lääkärissäkin käyntiä pidetään kalliina, omikaan ei ole käynyt kosmetologin vastaanotolla kuin muutaman kerran, se on rahakkaitten rouvien ja ihmisten ala, varaa ei ole köyhillä ja tavallisillakaan ihmillä käydä, raha menee tiukalle joka päiväiseen leipään. Useat kosmetologit ovat kemikalio-osaston myyjiä tms. Koultus yksityispuolella on kallis, ammattikoulussa se on 3 vuotinen.

Emmi Tarkiainen

Tiistai 24 Toukokuu 2011 10:24:14 pm

Hei!

Kiitos kommentistasi koskien kosmetologien työllistymistä. Löysin hieman lisätietoa alan työllisyysnäkymistä osoitteesta: http://www.mol.fi/avo/ammatit/95130.htm

"Kauneudenhoitoalalla menestymiseen vaikuttaa suuresti valmiudet toimia yrittäjänä. Hyvä liikeidea ja mahdollinen profiloituminen ovat olennaisia. Kilpailu alalla lisääntynee.

Paikkakuntakohtaiset erot työllisyystilanteessa ovat suuret. Koulutuksen keskittyminen vaikuttaa paikkakuntakohtaisiin eroihin. On arvioitu, että alalla perinteinen palkkatyö pysyisi ennallaan, mutta yrittäjyys tulisi edelleen lisääntymään.

Kosmetologien työllisyyteen vaikuttaa alalla käynnissä oleva sukupolvenvaihdos. Se tuo uusille yrittäjille markkinoita. Valtaosa kosmetologeista eli noin 1000 toimii yrittäjinä. Yhteensä alalla työskentelee noin 2500 henkilöä."

Keväisin terveisin
Emmi
Opiskelupaikkeneuvoja


 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit