Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Läsnä kahdessa eri yliopistossa

Kirjoittaja Viesti

Torstai 12 Toukokuu 2011 12:18:22 am

Hei!
Voinko olla läsnäolevana opiskelijana kahdessa eri yliopistossa yhtä aikaa? Opiskelen parhaillaan Lapin yliopistossa ja teen gradua ja hain nyt uuteen yliopistoon opiskelemaan uutta koulutusohjelmaa. Jos siis pääsen sisään, voinko ottaa paikan vastaan ja jatkaa opiskelua molemmissa yliopistoissa yhtä aikaa? Ja tarkoitus olisi tietenkin saada gradu päätökseen uusien opintojen ohella, joten minun ilmeisesti tarvitsee olla läsnäolevana molemmissa yliopistoissa?

Jos saan entisen tutkintoni päätökseen,niin onko minun mahdollista hakea uuteen tutkintooni uudelleen opintotukea? Olen käyttänyt kaikki opintotukikuukauteni, joita ensimmäisen tutkintoni opiskeluun sain kelalta.

Kiitoksia mahdollisesta vastauksesta, siitä olisi paljon apua!

Emmi Tarkiainen

Sunnuntai 15 Toukokuu 2011 8:11:02 pm

Hei!

Yhden korkeakoulupaikan säännös (kts. Koulutusnetti ) tarkoittaa, että opiskelijaksi hyväksytty voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan saman lukukauden aikana alkavista opinnoista.  Säännös ei estä ottamasta vastaan toista korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa jonain muuna lukukautena alkavasta koulutuksesta. Säännös ei siis estä sinua ottamasta vastaan uutta opiskelupaikkaa ja opiskelemaan samanaikaisesti kahdessa yliopistossa.

Aivan kuten arvelitkin, mikäli opiskelet yliopistossa tulevana lukuvuotena, sinun tulee ilmoittautua läsnä olevaksi ja maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Voit ilmoittautua läsnä olevaksi koko lukuvuodeksi tai lukukaudeksi. Lisätietoa lukukausi-ilmoittautumisesta löydät esimerkiksi Lapin yliopiston sivuilta .

Kelan verkkosivuilla on kerrottu enimmäistukiajasta korkeakouluopinnoissa. Useita korkeakouluopintoja – kohdassa kerrotaan että voit saada opintotukea kaikkia korkeakouluopintoja varten yhteensä enintään 70 kuukauden ajan.

Keväisin terveisin

Emmi

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
5
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo