|
Keskiviikko 21 Lokakuu 2009 6:50:24 pm
Hei!
Maanpuolustuskorkeakoulun
kadettikoulussa suoritetaan sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtavat opinnot. Sotatieteiden kandidaatti nimitetään määräaikaiseen nuoremman upseerin virkaan kolmeksi - neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen hän voi jatkaa maisteriopintoihin. Oppiaineita tutkinnossa ovat mm. johtaminen, sotataito, sotahistoria, sotapedagogiikka ja sotatekniikka. Näiden lisäksi opiskellaan vierasta kieltä, mahdollisuuksina on saksa, englanti, ranska ja venäjä. Maanpuolustuskorkeakoulun valintaoppaassa
kerrotaan, että sotatieteet on laaja käsite ja monialainen kokonaisuus. Näin ollen useampaakin ainetta kannattaa lukea jo lukion aikana. Hakutilanteessa otetaan huomioon ylioppilastutkinnon arvosanoista äidinkieli, matematiikka sekä kahden muun aineen parhaat arvosanat. Pitkän oppimäärän koe tuottaa paremmat pisteet kuin lyhyen. Noita kahta muuta ainetta ei ole siis määritelty sen kummemmin. Valintaopasta lukiessa silmiin nousi, että esimerkiksi sotatekniikassa käytetään hyväkseen matematiikka, fysiikkaa ja kemiaa. Toisaalta sotapedagogiikassa ja johtamisessa tärkeää voisi olla psykologia, ihmisen toiminnan motivaatioiden ymmärtäminen jne. Valintaoppaassa mainittiin myös sotilaan toimintakyvyn kehittämisestä, jossa siinäkin hyödyllisenä pohjana olisi psykologia. Sotahistoriaan pohjana toimii varmasti hyvin lukiossa opetettava historia, jota opinnoissa laajennetaan ja syvennetään erityisesti sotataidon historian opiskeluun. Lukion historiassa ja yhteiskuntaopissa käydään läpi myös jonkin verran valtio-oppia sekä kansainvälisiä suhteita, joiden opiskelusta ei varmasti ole ainakaan haittaa kun opinnoissa on vuorossa erilaisia sotataidon strategioita. Suosittelenkin lämpimästi tutustumista valintaoppaaseen ja siellä esiteltäviin oppiaineisiin, saat varmasti lisää ideoita siihen, millaisia aineita olisi syytä opiskella lukiossa. Sotatieteisiin todellakin kuuluu paljon osasia erilaisista oppiaineista! Sotilaslääkäriksi kouluttautuminen tapahtuu nimenomaan lääkäriopintojen kautta. Sotilaslääketieteen keskuksen
Lääkintäkoulu tarjoaa ainutlaatuista lääkärin ammatillista erikoistumiskoulutusta
varusmiespalvelustaan suorittaville lääkäreille. Eli sotilaslääkäriksi halutessasi sinun tulisi ensin hakeutua lääketieteelliseen ja jossain vaiheessa opintoja suorittaa varusmiespalvelus (yläikäraja palvelukseen astumisessa on 29 vuotta), kun taas upseerin koulutukseen hakeutuessa sinulla tulee olla jo suoritettuna varusmiespalvelus. Sivuilta löydät myös muita lääkinnällisen puolen koulutuksia varusmiespalveluksessa. Naisten asemasta kerrotaan Puolustusvoimien
sivuilla seuraavaa: "Mitään sotilastehtäviä ei jaeta sukupuolen mukaan, vaan eri tehtäviin valitaan soveltuvuuden perusteella. Naisilla ja miehillä on myös näyttöjen perusteella yhtäläiset mahdollisuudet päästä aliupseerikurssille tai reserviupseerikurssille ja myöhemmin sotilasuralle. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneista naisista noin 60 prosenttia saa johtajakoulutuksen, miehistä vajaa kolmannes. Asepalvelukseen hakeutuvien naisten määrä on viime vuosina vakiintunut noin viiteen sataan vuodessa. Reserviin on koulutettu vuodesta 1995 noin 4000 naista." Eli naisilla on samat mahdollisuudet edetä kuin miehilläkin, vähemmistönä naiset ovat kylläkin sota-alalla. Upseerikoulutuksen hakutilastoja
kun katselee, niin huomaa naisten vähäisen osuuden niin hakijoissa kuin valituissakin. Vuonna 2008 hakijoita on ollut 485, joista naisia 40. Valituksi on tullut 106, joista naisia oli 5. Mutta tämähän ei tietenkään muuta sitä asiaa, että jos ala kiinnostaa niin sinne pitää hakeutua! :) Tsemppiä vähän erilaisen uravalinnan toteuttamiseen! Puolustusvoimien sivuilta löydät muuten erilaisia tarinoita
eri henkilöiden työpäivästä ja sen kulusta. Maanpuolustuskorkeakoulun valintaoppaassa taas on haastatteluja eri linjojen opiskelijoista, nämä ovat varmasti mielenkiintoista luettavaa. Syksyisin terveisin,
Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja
|