|
Torstai 12 Helmikuu 2009 2:09:24 pm
Heippa! Suosittelen tutustumaan ammattikorkeakoulun puolelta a) kulttuurituotannon koulutusohjelmaan (kulttuurituottaja), b) pop/jazz-musiikin koulutusohjelmaan (muusikko) ja c) musiikin koulutusohjelmaan (muusikko tai musiikkipedagogi). Mistä tahansa näistä valmistuttua on mahdollista työskennellä vaikkapa musiikkituottajana, mutta kaikissa kolmessa koulutusohjelmassa sisällöt ovat laaja-alaisia, ja ne antavat valmiuksia toimia monissa eri ammateissa. Kannattaa siis lukea kyseisten koulutusohjelmien sisältökuvauksia ja pohtia, vastaisiko joku niistä toiveitasi. Itse ajattelisin, että esimerkiksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulun musiikkiteknologian suuntautumisvaihtoehto (musiikin koulutusohjelma / musiikkipedagogi) voisi olla sopiva. Yliopiston puolella soveltuvin lienee musiikkiteknologian koulutusohjelma Sibelius-Akatemiassa
. Siellä suuntautumisvaihtoehtona on mm. äänituotanto. Tutustu myös toisen asteen ammatillisiin koulutuksiin. Toisin kuin korkea-asteella (eli ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnot), toisella asteella myös oppisopimuskoulutus on mahdollista. Kiinnostuksenkohteitasi vastannee parhaiten audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto (media-assistentti), jossa suuntautumisvaihtoehtoina on muun muassa äänituotanto. Näet täältä
, missä kaikkialla kyseistä koulutusohjelmaa ja mitäkin suuntautumisvaihtoehtoa järjestetään. Toinen vaihtoehto voisi olla musiikkialan perustutkinto / soitinhuollon ja musiikin teknologian koulutusohjelma (musiikkiteknologi). Koulutuksenjärjestäjät on listattu tänne
. Sitten vain tutustumaan eri vaihtoehtoihin! Jos myöhemmin haluat lisätietoa jostakin kohteesta, ota uudelleen yhteyttä. Mari Opiskelupaikkaneuvoja
|