|
Perjantai 11 Kesäkuu 2010 12:43:37 pm
Hei! Valitettavasti hakuajan jälkeen hakutoivejärjestyksen muuttaminen ei ole mahdollista. Sinun pisteesi katsotaan hakutoivejärjestyksessä jokaiseen hakemaan paikkaasi ja mainitsemasi sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon ollessa ensimmäinen hakutoiveesi, pisteidesi riittävyys katsotaan ensimmäiseksi siihen. Jos pisteesi riittävät ja saat koulutuspaikan, siitä tulee opiskelupaikkasi. Koulutusoppaassa
kerrotaan myös, että mikäli hakija tulee valituksi ylempään hakutoiveeseen (eli vaikka tuohon ensimmäiseen hakutoiveeseen) "alemmat hakutoiveet peruuntuvat automaattisesti, eikä niihin voi tulla enää valituksi
". Koulusi opinto-ohjaajan on varmastikin tavoitettavissa myös näin kesäaikaan, kun tulokset oppilaitoksista tulevat. Voit ottaa yhteyttä häneen ja tiedustella, olisiko hänellä aikaa miettiä suunnitelmaa ensi vuotta varten, mikäli olet vahvasti sitä mieltä, että haluaisit vaihtaa koulutusalaa. Joka tapauksessa, suosittelen vahvasti, että otat sen paikan vastaan, minkä yhteishaussa mahdollisesti saat. Ammatillisessa koulutuksessa ollessasi saat enemmän kokemusta opinnoista ja ne ehkä tempaavatkin mukaansa eri tavalla kuin olet ajatellut! Lisäksi saat opintojen ohjausta myös ammatillisessa koulutuksessa, jolloin voit keskustella ko. oppilaitoksen opinto-ohjaajan kanssa mahdollisesta alan vaihdostasi. Hän tuntee oppilaitoksen käytännöt alan vaihtajien suhteen ja osaa neuvoa sinua eteenpäin. Nyt vain lykkyä pyttyyn! Pidetään peukut pystyssä, että saat koulutuspaikan itsellesi. Koulutuksen aikana voit miettiä saamiesi kokemusten perusteella, haluatko vielä vaihtaa alaa. Mikäli näin on, niin se on varmasti mahdollista ja keskustelu opinto-ohjaajan tai ryhmänohjaajan kanssa auttaa. Aurinkoisin alkukesän terveisin,
Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja
|