|
Keskiviikko 04 Elokuu 2010 5:16:21 pm
Tervehdys ja onnittelut sisäänpääsystäsi! Elämäntilanteet vaihtelevat ja olet juuri sellaisessa vaiheessa, että muutoksia tapahtuu paljon. Voit ajatella armeija-ajan myös mahdollisuutena pohtia vielä tulevia valintoja ja suuntia. Yliopistojen tutkintovaatimukset vaihtelevat, joten opinnot yhdessä yliopistossa eivät välttämättä vastaa saman alan opintoja toisessa yliopistossa. Siirto voisi onnistua todennäköisemmin mm. kandidaatin tutkinnon jälkeen, jolloin voisit hakeutua suoraan toiseen yliopistoon suorittamaan maisteriopintojasi. Sinun tapauksessasi, olisit kuitenkin vasta aloittamassa opintojasi syksyllä 2011. Opiskelupaikan siirron mahdollisuudet käsitellään kuitenkin aina tapauskohtaisesti, joten suosittelen joka tapauksessa ottamaan yhteyttä Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun
ja kysymään sieltä suoraan, miten sinun kannattaisi toimia. Vaikka siirto ei tapauksessasi onnistuisikaan, on tilanne siinä mielessä hyvä, että sinulla on opiskelupaikka ennen asepalvelukseen astumistasi. Sinulla on myös mahdollisuus hakea tulevana keväänä Aalto-yliopistoon, ja päästessäsi säilytät mahdollisuutesi opiskella Tampereella vielä tulevaisuudessa. Jaksamista armeijan harmaisiin ja tsemppiä tulevien opintojen suunnitteluun! Kesäisin terveisin, Janne Opiskelupaikkaneuvoja
|